Hellitä vähän

Viikon hyvinvointihaaste: enemmän vettä

enemmän vettä

Sainpa tässä villin idean: mitä jos heittäisin blogiin joka maanantai pienen hyvinvointihaasteen? Samalla pysyy omakin fokus virkeänä, kun saa joka viikolle jonkun pienen jutun, mitä parantaa. Parhaimmillaan näistä voi jopa jäädä uusia tapoja 😉

Yleensähän nämä “aloitan maanantaina” -lupaukset on tuomittu epäonnistumaan. Kokemusta on! Juju on kuitenkin siinä, ettei pidä ahmaista liian suurta palaa kerrallaan. Jos yrittää hypätä kerralla “terveelliseen elämään” tiukkoine sääntöineen, lipsahdetaan taas helposti sinne suorittamisen puolelle. Eikä suorittamisessakaan mitään vikaa ole, mutta ikävä kyllä meillä on (lähes) kaikilla rajallinen määrä itsekuria ja tahdonvoimaa. Jos käytät kaiken tahdonvoimasi terveellisten ruokavalintojen tekemiseen, voi olla, että se on pois jostain muusta, kuten vaikkapa työtehosta. Ja jos vielä selviät arjesta liian tiukkojen tavoitteiden kanssa, tiedät mitä viikonloppuna tapahtuu…

enemmän vettä

Haluan tuoda tänne blogiin myös jotain vähän helpommin pureksittavaa sisältöä pohdiskelevien tekstien lisäksi. Matalampi kynnys mulle ja ehkä myös sulle – vaikka pohdinnat tämän blogin varsinainen ydin onkin. Hyvinvointihaaste olkoon nyt askel tähän suuntaan. Kuten täällä avasin, mulle hyvinvointi on hyvin laaja käsite, mikä ei siis rajoitu pelkästään kehon hyvinvointiin. Haasteet saattavat siis yhtä hyvin liittyä mielen hyvinvointiin tai vaikka ihmissuhteisiin.

Aloitetaan kuitenkin jostain konkreettisesta. Ensimmäinen haaste tulee siis tässä: juo enemmän vettä! Mulla on takana pari tosi takkuista viikkoa, jolloin kahvinkulutus on lähtenyt vähän käsistä ja sen on tuntenut sekä kropassa että mielessä. Lentokoneessa matkustus yhdistettynä kahvikierteeseen ja viikonlopun vapunavajaisiin ei ehkä ollut se paras yhdistelmä kehon nesteytyksen kannalta. Nyt kroppa huutaa nestettä siinä määrin, että olen himoinnut ruuaksikin pelkkiä kasviksia (ei toki huono juttu sekään 😀 ).

enemmän vettä

enemmän vettä

Veden juominen on helppo ja halpa keino parantaa omaa jaksamista ja energiatasoja. Jo pienikin nestehukka voi tuntua kehossa niin, ettei esim. saa treeneistä kaikkea irti tai ajatus takkuaa. Olen välillä laittanut väsymystä jonkun ihan muun syyn piikkiin ja huomannutkin, että kroppa kaipaa vaan nestettä!

Tässä vielä vähän lisämotivaatiovinkkejä:

  • Osta kiva juomapullo, jota on ilo katsella. Itse suosin lasia, sillä vesi maistuu raikkaalta, eikä siihen liukene mitään ylimääräistä.
  • Jätä pullo työpöydälle tai muualle näkyvälle paikalle, jotta muistat juoda sitä. Ota tavoitteeksi täyttää ja tyhjentää pullo esim. kaksi kertaa työpäivän aikana.
  • Mausta vettä esim. sitruunalla, limellä tai kurkulla, jos se rupeaa tökkimään. Mulle sitruunavesi aamuisin on must! Tosin yritän suojella kiillettäni (kesto)pillillä.
  • Hyvä määrä vettä on monen lähteen mukaan 2-3 litraa päivässä, riippuen toki esimerkiksi koostasi ja likuntatottumuksistasi. Itselleni ei kyllä kaksi litraa riitä vielä mihinkään, etenkään jos treenaan!
  • Jos vielä kaipaat lisämotivaatiota, monet appit ovat pelillistäneet myös veden juomisen. Olen joskus käyttänyt esimerkiksi Plant Nannya, jossa kasvatetaan söpöjä kasveja juomalla vettä 🙂 Kuulostaa hassulta, mutta on yllättävän koukuttava.

enemmän vettä

enemmän vettä

Yritän vesihaasteen lisäksi rajoittaa kahvinkulutukseni taas kahteen mukilliseen päivässä, niin saan kropan nopeammin tasapainoon. Oletko mukana? 😉

Ps. Kuvituksena kuvia Islannista, koska siellä väitettiin olevan maailman puhtainta vettä. Ja koska tämä vaellus Reykjadalurin geotermiselle joelle oli reissun kohokohtia.

Blogia voit seurata:

Instagram
Facebook
Bloglovin
Ota yhteyttä

Teema
Keho
Keskustelu
Jaa tämä postaus

Saattaisit pitää myös näistä

2 Kommenttia

  • Erika

    Vesihaasteeseen en lähde mukaan, sillä juon sitä päivän mittaan todella paljon!😀Sitä tulee juotua entistä enemmän, jos olen syönyt kalaa tms. suolaista.
    Kahvia en pysty päivän aikana juomaan kolmea kuppia enempää, sillä se alkaa närästää.

    24/04/2018 16:44 Vastaa
    • Emmi

      No mutta sähän olet jo malliesimerkki! 😀 Mulla riittää vielä harjoiteltavaa… Kahviin olen vaan rehellisesti koukussa, vaikka tiedän, ettei se tee itselleni hyvää, ainakaan suurissa määrin. Vatsa kyllä kestää, mutta pää on välillä kovilla 😀

      25/04/2018 19:35 Vastaa

    Jätä vastaus