Hellitä vähän

Selaa aihetta:

suorittaminen

    Hidastetaanko vähän?

    hidastetaanko vähän

    Töitä vähintään ysistä viiteen, salille neljä kertaa viikossa. Milon kanssa lenkille aamulla ja illalla. Kaupassa pitäisi käydä ja prepata terveelliset ja ympäristöystävälliset ruuat. Instagramiin pitäisi postata vähintään joka toinen päivä tai algoritmit ei tykkää. Mites se blogi, sitäkin pitäisi päivittää? Jos näkisi kavereita sitten ensi viikolla. Ja vitsi, kun pitäisi siivotakin…

    Kiireestä ja tehokkuudesta on tullut aikamme status-symboleita. Jokainen bosslady (sana, jota vihaan) tekee pitkää päivää unelmiensa eteen ja takoo, kun rauta on kuuma. Elämän tahti tuntuu vain kiihtyvän, mitä kuvaa hyvin se, että odotan ensi vuonna häämöttäviä 30-vuotissynttäreitäni kauhulla: mähän oon jo niin hirveän vanha, eihän tässä ehdi enää saavuttamaan yhtään mitään?

    Tämä minutes.fin Instagram-postaus kuvasi hyvin viime aikaista ahdistustani. Me eletään yhteiskunnassa, jossa kaikki pitäisi saada nopeasti, halvalla, helposti ja hauskasti. Oli kyse sitten pikaruuasta, pikamuodista, pikadieeteistä, urakuvioista tai jopa ihmissuhteista. Odotamme, että kaikki pitäisi saada nyt ja heti. Jos jonkin asian eteen pitääkin kohdata ikäviä asioita tai tehdä enemmän työtä, turhaudumme ja masennumme, jopa luovutamme. Tätä ilmiötä tuskin helpottaa some, jossa näemme vain ne huippuhetket, emmekä sitä kaikkea työtä, minkä se vaatii.

    On sanomattakin selvää, että usein ne asiat, joiden eteen näemme vähän enemmän vaivaa, tuovat meille kuitenkin enemmän, tai ainakin kestävämpää, iloa ja täyttymystä. Meillä vaan on käsittämätön kiire saavuttaa näitä asioita sen sijaan, että antaisimme prosessille aikaa. Hyvä esimerkki omasta elämästäni on se, että oon ollut työelämässä täysipäiväisesti alle viisi vuotta ja sitä on todennäköisesti jäljellä lähes 40 vuotta. Silti koen, että mun pitäisi painaa duunia nyt, koska jos en nyt heti menesty työssäni tai perusta omaa yritystä, niin kohta on liian myöhäistä.

    Oon taas viime aikoina turhautunut tähän omaan malttamattomuuteeni. Miksi pitää olla niin hirveä kiire? Miksi kaikkea pitää suorittaa samaan aikaan? Miksi joka asiassa pitäisi kehittyä ihan koko ajan? Kiireessä mua ahdistaa eniten se, että aika tuntuu juoksevan ohi ihan huomaamatta. Viikot ja kuukaudet ovat yhtä puuroa ja jos joku kysyy mitä tein pari viikkoa sitten, en osaa vastata katsomatta kalenteriin. Vaikka tykkään arjestani, en halua sen olevan harmaata mössöä vailla ihania hetkiä ja muistoja.

    Päätin tehdä asialle jotain ja varasin tälle viikonlopulle matalan kynnyksen cityretriitin. Kuusi tuntia joogaa, rentoutumista ja itsetutkiskelua antoi sen mitä toivoinkin, eli etäisyyttä omaan oravanpyörääni. Päätin, että haluan tämän olotilan pysyvän ja arkeeni lisää läsnäoloa ja tilaa. Tilaa spontaaneille ideoille, tilaa rakkaille ihmisille, tilaa itseilmaisulle ja asioille, jotka tuovat iloa. Hidastaminen ei tarkoita laiskottelua, vaan sitä, että hyväksyy tiettyjen asioiden vievän aikaa. Ja hyväksyy myös sen, ettei kaikkea voi tehdä täysiä samaan aikaan, jos haluaa elää muutakin kuin sitä ohikiitävää arkea.

    Oon tämän uuden blogini kanssa päättänyt, että teen mahdolliset yhteistyöt vain tarkkaan valittujen yritysten kanssa, joiden arvomaailma vastaa täysin omaani. Yksi näistä on suomalainen Népra, josta oon maininnut aikaisemminkin täällä blogissa. Népran arvot – holistinen, minimalistinen ja eettinen – kun eivät voisi olla paljon yhteensopivampia omieni kanssa.

    Népran vaatteet eivät ole halpoja ja siihen on syynsä. Kyseessä ei ole pikamuoti, jonka oletat kestävän korkeintaan yhden kesän tai talven. Népran vaatteet ovat ajattomia, monikäyttöisiä ja kestäviä. Tuotantoketju on läpinäkyvä, joten tiedät oikeasti, kuka vaatteesi tekee ja mistä niiden kangas tulee. Puhumattakaan suomalaisten yrittäjien ja vaatesuunnittelun tukemisesta!

    Népran Phobos-bomberi* ja Yed-joggersit* lanseerattiin teemalla slow life, slow fashion. Ootko huomannut, että kaupoissa vaihtuu mallistot nykyään joka viikko eikä joka sesonki? Ja että vaatteista tehdään tahallaan huonolaatuisia, jotta pian pitäisi ostaa taas uutta? Népra haluaa tehdä asioita uudella tavalla ja valmistaa sesongittomia vaatteita, jotka valmistuvat sitten, kun suunnittelija ja valmistajat ovat tyytyväisiä vaatteen laatuun. Vaatteet on tehty kestämään aikaa ja trendejä. Jos nämä teemat kiinnostavat, suosittelen tutustumaan Népran blogiin.

    Itseltäni löytyvät bomberin ja joggersien lisäksi kaunis Venus-toppi* ja tässä postauksessa näkyvät Juno Longsleeve sekä Népran klassikot, eli Terra Tightsit. Kaikki tuotteet ovat toimineet kovassakin treenissä ja kestäneet useamman pesun virheettöminä. Kangas tuntuu iholla mukavalta, kestävältä ja laadukkaalta, ja Néprat päällä on vaan poikkeuksellisen hyvä fiilis olla, ulkoilla ja treenata 🙂

    Myös Népralla ollaan hitaamman ja tiedostavamman arjen puolestapuhujia, joten oli helppo yhdistää näitä symboloivat vaatteet osaksi itselle ajankohtaista aihetta. Oon aikaisemmin kirjoittanut vastuullisempien vaatevalintojen puolesta ja on upeaa, että parempien valintojen tekeminen tehdään koko ajan meille tavallisille kuluttajille helpommaksi ja helpommaksi. Kaikki Népran tuotteet löydät täältä.

    Millä tavoin sä voisit hidastaa vähän?

    *tuotteet saatu yhteistössä Népran kanssa

    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Valoa tunnelin päässä

    valoa

    On jotenkin tosi latteaa aloittaa puhumalla säästä, mutta onhan se nyt ollut aika mahtava viime päivinä. Ainakin täällä Helsingissä on tuntunut jo keväältä, mikä on i-h-a-n-a-a. Vaikka tykkään kunnon lumisesta talvesta, tämä talvi on ollut sitä jo vähän liikaa ja liian kauan. Koitan yleensä olla valittamatta säästä, sillä se lukeutuu niihin asioihin, joihin ei itse voi vaikuttaa. Nyt valoisina päivinä kuitenkin vasta ymmärrän, mitä valo tekee ihmiselle ja kuinka paljon olen sitä kaivannut!

    Lisääntyneestä valosta huolimatta tämä viikko ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Viikko sitten sunnuntaina olin juuri saanut kalenterin ojennukseen ja viikon ruuat välipaloineen jääkaappiin, kun vatsassani rupesi kiertämään. Sain ilmeisesti noron tai muun vastaavan kivan kaverin, sillä seuraavan yön vietin vessan lattialla. Tämä oli ensimmäinen vatsatautini aikuisiällä ja toivottavasti myös viimeinen hetkeen. Otti nimittäin yllättävän koville ja tuntuu, etten ole vieläkään ihan täysin voimissani.

    Sairastelun ja parin kotona vietetyn päivän aikana kävin aika syvissä vesissä. Tunnollisena suorittajana tuntui maailmanlopulta tyhjentää täysi kalenteri sovituista asiakaspalavereista, workshopeista ja myyntitapaamisista. Vaikka makasin kotona kuumeessa ja nestehukassa täristen, tunsin oloni surkeaksi ja laiskaksi. Anteeksi vain, mutta mitä hittoa nainen?!

    Ehdin siis käydä aika monta keskustelua itseni kanssa muutaman päivän ajan. Miksi oikein ajattelen näin? Miksi reagoin näin voimakkaasti? Miksi kaikki tuntuu niin ahdistavalta, vaikealta tai ylitsepääsemättömältä juuri nyt? En halunnut työntää pahaa oloa pois, vaan oikein kierin siinä kaikessa rauhassa.

    Jälkikäteen ajateltuna sairastuminen ja totaalistoppi oli ehkä juuri sitä mitä tähän hetkeen tarvitsin. Olen jo pidemmän aikaa valunut taas huomaamattani ylitunnollisuuteen ja suorittamiseen, josta oli nyt pakko päästää irti ennen kuin on liian myöhäistä. Ja tiedättekö mitä? Maailma ei kaatunut, vaikka tiputin hanskat muutamaksi päiväksi ja otin loppuviikon rennommin. Se oli yllättävän puhdistava kokemus se.

    Kun pääsin pahimmasta ahdistuksesta yli, loppuviikko on tuntunut ihanalta. Tyhjensin kalenterista loputkin menot ja oltiin jo etukäteen Nikon kanssa sovittu, että tämä viikonloppu yritetään vain olla. Lauantaina otettiin Milo mukaan ja lähdettiin kiertämään Helsingin keskuspuistoa auringonpaisteessa. Nappasin jopa kameran mukaan ja palauttelin mieleen valokuvauskurssin oppeja.

    Pakko vinkata Maunulan Majasta, jonne pysähdyimme kahville. Symppis paikka, josta sai myös gluteenittomia korvapuusteja! Koiratkin olivat tervetulleita – me tosin jäätiin kuraisen koiran kanssa suosiolla terassille nautiskelemaan. Keskuspuisto oli muutenkin paljon eläväisempi kuin etukäteen ajattelin, jotenkin mun mielikuvissa se on ollut synkähköä metsää.

    Tänään nukuin pitkään, napsin kuvia valosta kylpevästä kodista (niitä seuraavaksi!), käytiin juhlistamassa kaverin synttäreitä, valmistin uudet sapuskat ensi viikolle (olkoon parempi onni niiden kanssa) ja nyt menen tekemään vielä pienen venyttelyjoogan ennen nukkumaanmenoa. Mikä tärkeintä, ensi viikko starttaa huomattavasti kevyemmin fiiliksin 🙂

    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Mistä lisää tunteja vuorokauteen?

    lisää tunteja

    Pohdiskelevat tekstit ovat jääneet blogista viime aikoina vähän vähemmälle, mutta sille on syynsä, sillä arki on imaissut mut vahvasti sisäänsä. Eikä se ole pelkästään huono asia, sillä rakastan arkea! Etenkin näin syksyllä tuntuu, että on ihana elää tasaista arkea, inspiroitua työjutuista ja saada treenirytmi taas kuntoon. Mutta siinä se ongelma onkin, sillä mun arki ei ole ollut kovin tasaista tai ainakaan tasapainoista viime aikoina.

    Mistä sitten tietää, ettei arki ole tasapainossa? Ainakin itselläni se tuntuu jatkuvana kiireenä takaraivossa. Ajanhallinnan karkaamisena. Levosta ja yöunesta tinkimisenä. Oman ajan puutteena. Ja sekös vasta ärsyttääkin, sillä nimenomaan niihin haluaisin panostaa! Kierre ruokkii itseään ja pian huomaan kiitäväni oravanpyörässä viikkoja läpi. Tuntuu, että on jatkuvasti perjantai. Eikä vaan hyvällä tavalla, vaan sillä tavalla, että mihis tää viikko taas katosi. En ymmärrä, miten perheelliset ehtivät tekemään yhtään mitään, jos multakin loppuu tunnit vuorokaudesta?

    lisää tunteja

    lisää tunteja

    Olen kuullut monestakin tuutista, etteivät ylikuormittuneet ihmiset uuvu pelkästään työstä, vaan myös vapaa-ajasta, sillä koko ajan ollaan tekemässä jotain. Esimerkiksi Hanna-Kaisan (joka on ollut myös mun valmentaja <3) Vahvaradiossa on loistava jakso palautumisesta. Siinä todetaan, että lauantai on yllättäen monelle viikon kuluttavin päivä, sillä sinne tungetaan kaikkea, mitä viikolla ei ehdi tekemään. Tunnistan itseni. Haluaisin tehdä niin paljon, mutta aikaa on rajallisesti ja tarvitsen myös aikaa työstä palautumiseen.

    On siis tehtävä jotain vähemmän tai fiksummin. Koti on kieltämättä vienyt energiaani enemmän kuin yleensä. Pakko hidastaa tahtia. Liikuntaan ja ruokaan haluan nyt panostaa, sillä ne jäivät kesällä vähemmälle, mikä tuntuu ja näkyy sekä kropassa että omassa fiiliksessä. Mutta senkin kanssa pitäisi oppia joustavammaksi – ei niin, että se on joko viisi tai nolla treeniä viikossa. Parisuhde ja ystävät ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, mutta miten ne aina jäävätkin ajankäytössä viimeiseksi? Ei hyvä.

    lisää tunteja

    lisää tunteja

    Olen ottanut taas bullet journalin (mistä kirjoittelin täällä) haltuun ja kirjannut sinne vähän viikon menoja ja tehtäviä. Helpottaa heti, jos ne ovat jossain ylhäällä, eikä päässä viemässä kapasiteettia. Mutta se ei vielä riitä, on pakko tehdä jotain fiksummin. Tässä pieniä arjenhelpotusjuttuja, joita listasin muistutukseksi itselleni:

    • Tilasin viime viikolla ruokaostokset kotiin ja säästin kaupassa haahuiluun käytetyn ajan sekä turhat heräteostokset. Tätä voisi tehdä myös jatkossa.
    • Teen ruokaa aina ison satsin kerralla ja syön siitä vähintään pari päivää.
    • Yhdistän treenit joko aamun tai iltapäivän työmatkaan. Vaatii vähän suunnittelua pakkaamisen ja eväiden suhteen, mutta säästää paljon aikaa, kun ei tarvitse turhaan käydä kotona kääntymässä.
    • Kahvittelun sijaan pyydän ystävän mukaan lenkille. Tulee ulkoilut ja koiran lenkitys hoidettua samalla, kun voi vaihtaa kuulumisia.
    • Venyttelen tai teen pikaisen kotitreenin samalla, kun katson lempiohjelmaani (joita on tällä hetkellä tasan yksi, koska niistäkin on pakko karsia).
    • Otan pienen hetken rauhoittumiselle työpäivän jälkeen ja laitan meditaationauhan soimaan bussissa tai junassa. Antaa kummasti fokusta loppupäivän askareisiin.
    • Ajoitan sähköpostin ja somettamisen pariin hetkeen päivässä, enkä vilkuile puhelinta jatkuvasti. Todo-listalla on vielä karsia kaikki turhat notifikaatiot.
    • Uskallan sanoa tarvittaessa ei turhille menoille, jotka eivät oikeasti anna mulle mitään.
    • Priorisoin unta erityisesti viikonloppuisin. Auttaa muuten kaikkeen elää elämäänsä ilman univelkaa.

    lisää tunteja

    Oisko teillä jotain vinkkejä, miten saatte arjesta toimivaa tinkimättä palautumisesta? Tai ylipäänsä ajatuksia tai toiveita aiheeseen liittyen? Voisin jakaa seuraavalla kerralla vaikka vinkkejä omista palautumiskeinoistani 🙂

    Keskustelu
    Jaa tämä postaus