Hellitä vähän

Selaa aihetta:

muoti

    Hyvän mielen vaatteita

    hyvän mielen vaatteita

    Tällä kertaa ajattelin käsitellä aihetta, josta mua vähän jännittää kirjoittaa, eli omaa tyyliä ja vaatteita. Aihe jännittää ehkä sen takia, että nykyään ilmapiiri on aika tuomitseva ja syyttelevä erityisesti bloggaajia kohtaan. Mun mielestä vastuullisuustrendi on ihan huippujuttu ja on mahtavaa, että kuluttajat tekevät yhä tietoisempia valintoja. Se, mikä kuitenkin ahdistaa on se, että usein tämäkin asia nähdään aika mustavalkoisesti ja on helppo hyökätä arvostelemaan muiden valintoja pelkän ulkokuoren perusteella.

    Ehkä tiedätkin, että edellinen blogini Me Time keskittyi enemmän muotiin ja vaatteisiin kuin tämä nykyinen blogini. Olen aina ollut jollain tapaa kiinnostunut muodista ja pukeutuminen on mulle tärkeä tapa ilmaista itseäni, samaan tapaan kuin vaikka valokuvaus tai bloggaaminen. Mulla on esimerkiksi töissä paljon itsevarmempi fiilis, jos olen aamulla valinnut asuni huolella ja juhlakaan ei tuntuisi juhlalta, jos sinne pitäisi mennä kotivaatteissa. Koen siis, että pukeutuminen on olennainen osa kulttuuriamme ja toisille se merkitsee enemmän kuin toisille.

    hyvän mielen vaatteita

    hyvän mielen vaatteita

    Viime vuosina olen kuitenkin huomannut oman kulutuskäyttäytymiseni muuttuneen. En oikein edes pidä shoppailusta, en palkitse itseäni kivoilla vaatteilla enkä juurikaan tee heräteostoksia. Jos menen vaatteita täynnä olevaan liikkeeseen, kuten H&M:lle, mua lähinnä ahdistaa se tavaramäärä. Olen konmarittanut huolella ja Facebookin kierrätysryhmät ovat tulleet tutuiksi. Jollain tavalla olen siis altistunut vastuullisuussanomalle, enkä näe enää vaatteiden kuluttamista kivana ja kepeänä harrastuksena. Ehkä sen takia myös edellinen blogini rupesi tökkimään, sillä en kokenut asujen esittelyä enää omana juttuna. Vaikka vieläkin inspiroidun kauniista vaatteista (parantumaton esteetikko kun olen), koin, että maailmassa on jo tarpeeksi monta blogia tätä ilosanomaa levittämässä.

    Tässä vaiheessa haluan vielä korostaa, etten todellakaan ole mikään puhdas pulmunen vaatteiden kuluttamisessa. Ostan edelleen vaatteita ketjuliikkeistä enkä juuri perehdy vaatteiden alkuperään tai eettisyyteen, koska sitä ei ole tehty kovin helpoksi. Olen kuitenkin löytänyt ne omat keinoni vähentää kulutusta ja pääsääntöni on se, että ostan mieluummin vähemmän ja laadukkaampaa. Listasin tähän joitakin ajatuksia aiheeseen liittyen.

    Oman tyylin löytäminen 

    Oman tyylin löytäminen on auttanut paljon siihen, ettei hutiostoksia tule juuri tehtyä. Luotan paljon helposti yhdisteltäviin perusvaatteisiin ja piristän asua mielenkiintoisemmilla yksityiskohdilla, kuten vaikkapa tämän asun printtimekolla tai niittikengillä. Vaatekaappini värimaailma on hyvin neutraali (musta, valkoinen, harmaa), mikä tietysti helpottaa yhdistelyä entisestään. En tiedä, osaanko antaa vinkkejä oman tyylin löytämiseen, mutta se vaatii pientä itsetutkiskelua sen sijaan, että kopioi jokaisen trendin sokeana omaan kaappiinsa. Tärkeintä on, että tuntee olonsa mukavaksi omissa vaatteissaan.

    hyvän mielen vaatteita

    hyvän mielen vaatteita

    Laatuun ja ajattomiin valintoihin panostaminen

    Quality over quantity, eli laatu korvaa määrän monessakin asiassa, oli kyse sitten treenaamisesta, työtunneista tai vaatekaapista. Satsaan mielelläni ajattomiin perusvaatteisiin, kuten takkeihin, neuleisiin, kenkiin tai laukkuihin. Ne kestävät parhaimmillaan vuosia, kuten esimerkiksi tämän asun neule ja laukku, jotka on hankittu aikoja sitten. Toki harahdan edelleen myös trendijuttuihin, mutta niissä pyrin miettimään, onko vaate todennäköisesti vuoden päästä jo ihan hölmön näköinen. Jos on, jätän sen ostamatta.

    Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei hinta ole aina laadun tae. Laadukkaan vaatteen tunnistaminen vaatii vähän perehtymistä materiaaleihin, ompeleisiin, “tuntumaan” ja vaatemerkkeihin. En voi sanoa olevani näissä aina oikeassa, mutta olen oppinut jättämään esimerkiksi akryylineuleet tai viskoosisekoitepaidat suosiolla ostamatta. Suosin paljon luonnonmateriaaleja, kuten puuvillaa, pellavaa ja villaa, mutta ikävä kyllä niistäkin löytyy huonoja vaihtoehtoja. Välillä myös käytännöllisyys menee materiaalivalintojen edelle – olen esimerkiksi todella laiska silittäjä, joten polyesteripaidat saavat paljon enemmän käyttökertoja kuin silitystä vaativat puuvillapaidat.

    hyvän mielen vaatteita

    hyvän mielen vaatteita

    Vain hyvän fiiliksen vaatteita

    Kuulin jostain lauseen, että vaatetta ei kannata ostaa, mikäli se ei tunnu kivemmalta kuin lempivaatteesi. En ehkä täysin allekirjoita tätä, sillä välillä on yksinkertaisesti pakko ostaa ne mustat perushousut, vaikkei niistä ihan hirveitä kiksejä tulisikaan. Ymmärrän kuitenkin pointin – miksi ostaa jotain melko kivaa, kun voi ostaa jotain tosi kivaa?

    Valitsin tämän asun kuviin ihan tarkoituksella, sillä kengät ja mekko ovat molemmat sellaisia, mitkä ovat tuoneet elämääni poikkeuksellista iloa. Kenkiä katselin monta kuukautta naapuruston pikkuputiikissa, minkä ohi kuljin töihin päivittäin. Jätin ne kuitenkin ostamatta kalliin hinnan takia, kunnes yksi päivä ne olivatkin alessa. Tulin ihan hurjan onnelliseksi, kun sain viimein kauan ihailemani kengät ja koen saman ilon vieläkin aina, kun kaivan kengät esiin laatikostaan. Mekon taas ostin Lontoosta paljon lyhyemmällä harkinta-ajalla, mutta rakastuin siihen heti päätäpahkaa. Se on osoittautunut todella monikäyttöiseksi ja muistuttaa aina tuosta reissusta.

    hyvän mielen vaatteita

    hyvän mielen vaatteita

    Kierrättäminen

    Kuten sanoin, Facebook-kirpparit ovat tulleet tutuksi. Pyrin siis laittamaan kiertoon kaiken, mikä ei saa enää tarpeeksi käyttökertoja. Muista kuitenkin, että kierrättäminen ei saa olla tekosyy ostaa uusia vaatteita, sillä ostamatta jättäminen on aina parempi vaihtoehto kuin kierrättäminen! Älä siis lankea siihen ansaan, että ostat vaatteita testiin sillä ajatuksella, että voit tarvittaessa myydä ne eteenpäin. Kokemusta on.

    Älä käytä shoppailua terapiana

    Shoppailu on vähän kuin lohturuokaa ja moni saattaa hakea siitä hyvää fiilistä. Olen itsekin käyttänyt esimerkiksi kalliimpia laukkuja “palkintona” jostakin saavutuksesta, kuten valmistumisesta tai työpaikan saamisesta. Yksittäiset kerrat ovat harmittomia, mutta jos huomaat tästä tulevan säännön enemmän kuin poikkeuksen, niin suosittelen puhumaan ammattilaiselle luottokortin vinguttamisen sijaan.

    hyvän mielen vaatteita

    hyvän mielen vaatteita

    Tässä siis joitakin ajatuksia siitä, miten olen itse pyrkinyt vastuullisempaan kuluttamiseen, mutta kuten todettua, mullakin on vielä paljon opittavaa. Haluaisin esimerkiksi tukea enemmän kotimaisia merkkejä ja perehtyä paremmin eri brändien vastuullisuusteemoihin. Kaikkeen ei yksinkertaisesti vaan riitä aika ja energia (edelliseen postaukseen viitaten), joten kertokaa te mulle parhaat vinkkinne!

    Kuvat otti ihana Eveliina.

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Ajatuksia
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus