Hellitä vähän

Selaa aihetta:

ajatuksia

    Yhdeksässä vuodessa opittua (#olisinpatiennyt)

    #olisinpatiennyt

    Somessa on kiertänyt viime päivinä #olisinpatiennyt-haaste, minkä ajoitus oli sopivasti valmistujaisviikonloppu. En voinut vastustaa kiusausta palata omaan ylioppilasjuhlapäivääni, josta on jo yhdeksän vuotta. Ihan järjettömän pitkä aika, ja samalla kuin hetki sitten. Muistan todella hyvin, millainen ihminen olin tuolloin ja millaisia fiiliksiä kävin läpi mielessäni. Olin hyvin onnellinen, itsenäinen ja luottavainen, mutta pinnan alla silti epävarma ja herkkä nuori nainen.

    Haastetta seuratessa löysin monia tuttuja teemoja, joihin voin helposti samaistua. Monen muun tavoin toivoisin 19-vuotiaalle itselleni enemmän armollisuutta, itsensä hyväksymistä, hetkessä elämistä ja prioriteettien kyseenalaistamista. Tässä tulevat omat terveiseni 19-vuotiaalle Emmille.

    #olisinpatiennyt

    Että enemmän ei ole aina parempi ja että meillä jokaisella on rajamme, jotka tulemme ennemmin tai myöhemmin löytämään.

    Että menestyksen tai hyvän elämän määritelmä ei tule ulkopuolelta, vaan se pitää itse löytää.

    Että täydellisyyden tavoittelu on suojakilpi omalle haavoittuvaisuudelle ja herkkyydelle. Ja että kilven alta voi löytyä jotain paljon merkityksellisempää.

    Että ei kannata yrittää olla jotain muuta kuin on, jotta saisi hyväksyntää ympäriltään. Että tulet kyllä löytämään ympärillesi ihmisiä, jotka arvostavat sua sellaisena kuin olet.

    Että kenenkään ei kuulu eikä tarvitse pärjätä yksin.

    Että vielä yhdeksänkin vuoden päästä olet hyvin keskeneräinen ihminen, etkä tiedä mitä teet isona. Ja hyvä niin, sillä uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen ovat juuri sitä, mistä nautit niin paljon.

    Että hyvien yöunien jälkeen maailma näyttää usein huomattavasti valoisammalta paikalta.

    #olisinpatiennyt

    Jotain haluaisin kuitenkin tuoda 19-vuotiaalta itseltäni lisää tähän päivään ja se on vilpitön usko tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki on mahdollista. Vaikka unelmat ovat muuttuneet matkan varrella, sama terve itseluottamus on pysynyt läpi vuosien. Välillä se meinaa hukkua arjen haasteiden alle, mutta tarvittaessa voin aina palata kiittämään 19-vuotiasta itseäni siitä, etten ole koskaan menettänyt uskoa itseeni tai unelmiini 🙂

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Mieli
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Saako kesä ahdistaa?

    saako kesä ahdistaa

    Kesä – ihmisen parasta aikaa. Kukaan ei ole varmasti välttynyt viime viikkojen kesähehkutukselta. Onhan se ihanaa, että Suomeen saatiin kunnon kesä jo toukokuussa. Aurinko, lämpö ja kevyempi pukeutuminen piristävät kummasti pitkän ja kylmän kevään jälkeen. Tuntuu kuin ihmiset olisivat yhtäkkiä heränneet eloon ja rynnistäneet ulos juhlistamaan elämää. Some on räjähtänyt irtojätskeistä, piknikeistä ja auringonlaskuista.

    Pari viimeisintä viikonloppua ovat olleet todella kesäisiä ja olen nauttinut niistä täysillä. Olen huomannut, että aurinko saa muhun lisää energiaa, mutta samalla suorittaja sisälläni nostaa päätään. Nyt kun on kerrankin näin hieno keli, niin pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain: harrastamassa kesälajeja, kilistelemässä terassilla tai vähintäänkin ottamassa aurinkoa. Blogiinkin pitäisi kuvata hienoja kesäkuvia ja someen se kuva ekasta jätskistä sadan samanlaisen seuraksi. Suomen kesä on niin arvaamaton, että kohta se voi olla jo ohi! Ei siis auta hukata sekuntiakaan.

    saako kesä ahdistaa

    Vähemmästäkin nousee pintaan pieniä ahdistuksen tunteita koko kesää kohtaan. Kesä on nimittäin myös aika, johon yleensä sijoittuvat meidän palkkatyöläisten pidemmät lomajaksot. Huomaamattaan sitä rupeaa kasaamaan suuria odotuksia tuolle ajanjaksolle. Jaksan vielä puurtaa nää pari kuukautta ja sitten pääsen lomalle. En ehdi nähdä kavereita nyt, mutta sitten kesällä tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Kesälomalla on sitten vihdoin aikaa lukea / liikkua / rentoutua…

    Hetken asiaa pohdittuani tulin siihen lopputulokseen, että ahdistukseni taitaa kummuta pelosta, etten pystykään vastaamaan omiin odotuksiini. Etten saakaan työasioita pois mielestä, kelit eivät suosi tai jään yksin suorittamaan kesäaktiviteettejäni. Että kesä ei olekaan ainoastaan roseeviinin väristä kuplaa, vaan ajoittain jopa ihan tavallista elämää.

    saako kesä ahdistaa

    saako kesä ahdistaa

    En ole selvästi yksin ajatusteni kanssa, sillä Annika kirjoitti hyvän tekstin kesäpaineista ja kommenteista päätellen moni tuntee samoin. Voimme toki syyttää ympäristöämme, kuten somea, kesäpaineista, mutta loppupeleissä kyse on myös itse itsellemme asettamista odotuksista. Jos romantisoimme kesän mielessämme ihmiselämän kohokohdaksi, luomme samalla itsellemme paineita tämän mielikuvan toteuttamisesta. Hyvä puoli on kuitenkin se, että omiin ajatuksiimme voimme itse vaikuttaa.

    Ahdistuksen iskiessä ei auta muu kuin laskea omia odotuksiaan. Toki kesästä ja lomasta saa (ja pitää) olla innoissaan, mutta jos onnellisuus ja hyvinvointi ovat kiinni tuosta lyhyestä ajanjaksosta, voivat paineet käydä valtaviksi. Olen yrittänyt päästää irti “sitten kun” -ajattelusta ylipäänsä, sillä se saa usein nykytilanteen näyttämään huonommalta kuin onkaan. Kivoja juttuja voi tehdä ympäri vuoden, ei ainoastaan kesällä.

    saako kesä ahdistaa

    Erika toivoi osuvasti postausta omasta summer bucket -listastani. Vaikka elän listoilla, en ollut suunnitellut tälle kesälle vielä juuri mitään. Rupesin heti listaamaan toiveitani, mutta edellisvuosista poiketen mieleeni ei noussut vaatimuslistaa. Ensimmäisenä mieleen nousi toive, että saisi olla vaan. Olen suorittanut kesää niin lujaa viime vuosina, että enää ei tarvitse. Olen käynyt läpi Helsingin kivat kesäkahvilat, huvipuistot, kesäkinot, terassit, uimapaikat ja ulkoilualueet. Ja vaikka näistä kesätekemisistä nautinkin, ei onnellisuuteni ole kiinni siitä, pääsenkö tänä kesänä juomaan skumppaa Mattolaiturille vaiko en.

    Toki muutamia kesäjuttuja on kalenterissa nytkin, mutta yritän pitää ne minimissä ja keskittyä tekemään sitä, mikä tuntuu hyvältä. Vaikka se sitten olisikin “vain” kotona oleskelua. Ehkä voisimmekin kesä- ja lomahaaveilun sijaan miettiä, miten voisimme tuoda lisää kesää arkeemme?

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Mieli
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Introvertti, mutta ekstrovertti?

    introvertti, mutta ekstrovertti

    Kuuntelin Tuija Pehkosen podcast-jaksoa (suosittelen!), jossa oli vieraana Anne Kukkohovi. Erityisesti jäi mieleen Annen luonnehdinta itsestään sekä erityisherkkänä että elämyshakuisena ihmisenä. Hän kokee välillä ristiriitaa siitä, että on samaan aikaan introvertti ja ekstrovertti, kuvaten itseään ambivertiksi.

    Tunnistin itseni tästä kuvauksesta todella hyvin. Miellän itseni enemmän introvertiksi kuin ekstrovertiksi, ja esimerkiksi Annikan kuvaus introverttiydestä osuu muhun todella hyvin. Se, mikä näissä keskusteluissa kuitenkin yleensä ärsyttää, on se, että ihmiset leimataan mustavalkoisesti kahteen leiriin. Joko olet ekstrovertti, eli ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja iloinen. Tai sitten introvertti, eli ujo ja hiljainen hissukka, joka murjottaa mieluummin yksin kotona.

    introvertti, mutta ekstrovertti

    Näen nämä piirteet mielummin janan ääripäinä, joiden väliin jää paljon harmaan sävyjä. En ehkä haluaisi käyttää myöskään termiä ambivertti, sillä se lisää jaotteluun vaan yhden lokeron lisää: joko olet puhelias, hiljainen tai vähän molempia. Uskon, että suurin osa meistä kuuluu joka tapauksessa tuohon “vähän molempia” -lokeroon eri painotuksilla. Varmasti on sosiaalisia tilanteita, joissa “ekstroverttiäkin” jännittää ja toisaalta tilanteita, joissa “introvertti” pystyy avautumaan.

    Yksi hyöty luokittelusta kuitenkin on, sillä itseäni se on ainakin auttanut tiedostamaan paremmin omia tarpeitani. Olen esimerkiksi tunnistanut sen, että sosiaaliset tilanteet kuluttavat itseäni normaalia voimakkaammin, joten osaan jo varata aikaa niistä palautumiseen. Tämä tuli todistettua taas eilen, kun matkustin uuden tiimin kanssa tapaamaan 20 uutta ihmistä ja workshoppaamaan intensiivisesti monta tuntia. Tänään olo on ollut kuin zombilla, vaikka nukuin yli yhdeksän tunnin yöunet.

    Kuluttavuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten nauttisi lainkaan sosiaalisista tilanteista. Välillä jopa nautin esiintymisestä, jos olen saanut valmistautua hyvin tilanteeseen. En ehkä ole se joukon puheliain, mutta rakastan keskustella asioista, joista oikeasti välitän. Ja vaikka olen itsekin helposti uusissa tilanteissa varautunut, ärsyynnyn, jos ihmisiltä puuttuu normaalit käytöstavat, kuten muiden tervehtiminen.

    introvertti, mutta ekstrovertti

    Annen tavoin koen olevani myös erityisherkkä, eli aistin ympäristön ärsykkeitä helposti. Tämän takia myös ylianalysoin helposti liikaa ja saatan kokea tunteita voimakkaammin kuin muut. Erityisherkkyys lisää vielä sosiaalisten tilanteiden kuormittavuutta, sillä alan tulkitsemaan muiden ihmisten reaktioita tai tunnetiloja. Hermostoni menee helposti ylivireystilaan, mutta onneksi olen tunnistanut keinoja rauhoittaa sitä. Nykyään osaan jo ottaa paremmin aikaa palautumiseen, enkä syyllistä itseäni siitä, etten jaksa olla jatkuvasti sosiaalinen.

    Miten itse näet nämä piirteet ja luokitteletko itsesi jompaan kumpaan? Olisi kiva kuulla ajatuksia aiheesta!

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Mieli
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus