Hellitä vähän

Palautumisviikko

palautumisviikko

Oon elänyt aika intensiivisiä viikkoja viime aikoina, joten päätin pyhittää ensi viikon palautumiselle. Kevyt viikko on mulle tuttu konsepti treenikuvioista, sillä säännöllisesti treenatessa kroppani muistuttelee levon tarpeesta 4-5 viikon välein. Ensi viikolla meinasin siis keventää treenejä, mutta lisäksi keskittyä lepoon ja palautumiseen kokonaisvaltaisesti. Töistä en voi kokonaan lintsata, mutta yritän sielläkin himmata vähän tahtia ja pitää huolta siitä, etteivät päivät enää venähdä.

Harrastuksista ja treenikuvioistani en ole täällä tänä syksynä kirjoitellut, mutta kiinnostaisiko aihe teitä? Olen pyrkinyt treenaamaan 4-5 kertaa viikossa ja siihen päälle vielä arkiaktiivisuus, kuten koiralenkit ja työmatkat, mistä tulee helposti 10 000 askelta päivittäin. Tuo määrä on jo omilla jaksamisrajoillani ja vie myös pirusti niitä arvokkaita vapaa-ajan tunteja. Tuntuu, ettei muuta ehdi tekemään 😀 Etenkin tällä viikolla, kun treeniohjelmani näytti raskainta viikkoa, ja vietin salilla peräti 1,5h/treeni.

palautumisviikko

Palautumisviikko tulee siis tarpeeseen! Olen täyttänyt kalenteria kerrankin kivoilla jutuilla pakollisten menojen sijaan ja listasin alle juttuja, jotka auttavat ainakin omaa palautumistani. Ja tiedän – näitä juttuja pitäisi tuoda arkeen useamminkin, mutta miten se välillä unohtuukin ihan täysin?

Luonto. Ulkona on ihan tajuttoman kaunista juuri nyt! Kävelylenkit kuuluvat Milon ansiosta päivärytmiini joka tapauksessa, mutta nyt voisi etsiä taas uusia reittejä oikein ajan kanssa. Oon vieläkin fiiliksissä siitä, että pääsen metsään hetkessä ja lenkkipolkuja on ihan rajaton määrä täällä meidän uusilla asuinseuduilla. Luonnossa kävely laskee stressitasojani samantien ja raitis ilma tuskin tekee huonoa kenellekään.

Läheisten seura. Arjessa yhteinen aika jää helposti muiden kiireiden jalkoihin. Ajateltiin tehdä asialle jotain ja mennä keskiviikkona Lintsin valokarnevaaleille arki-deiteille. Saan myös viikonlopuksi ystävän yökylään – huisia, sillä yökyläily on jäänyt vähiin viime aikoina!

palautumisviikko

palautumisviikko

Hemmotteluhetket. Kämppähankintojen takia olen pihtailluit palveluissa, mutta nyt oli jo korkea aika varata aika kampaajalle. Tarkistin nimittäin, että viime kerta oli toukokuun alussa 😀 Tykkään varata ajat Timman kautta, sillä sieltä saa aikoja lyhyellä varoitusajalla. Jos haluat kokeilla Timmaa, niin koodilla FFCKLW saat 5€ alennusta ensimmäisestä kerrasta (oma suosittelukoodini, ei sen ihmeempää yhteistyötä heidän kanssaan). 

Kampaajan lisäksi haluaisin hierojalle ja kosmetologille, joiden viime kerroista on myös vierähtänyt aivan liikaa aikaa. Onneksi sain vihdoin varattua ajan Jolie Spahan, johon sain lahjakortin synttärilahjaksi. Sain ajan vasta tämän kuun loppuun, mutta odotan jo innolla ensimmäistä vartalohoitoani ikinä!

palautumisviikkopalautumisviikko

Yin-jooga. Joogamuodoista itselleni palauttavin on ihana yin-jooga. Olen pyrkinyt käymään nyt viikottain Astangajoogakoulun yin-tunneilla, mutta seuraavaksi voisin etsiä uutta joogapaikkaa vielä lähempää. Nyt pari viime kertaa ovat olleet niin ihania kipeälle selälleni, että tuli himo hankkia itselleni bolsteri ja ruveta avaamaan paikkoja sen avulla myös kotona. Kehonhuolto ylipäänsä olisi hyvä saada tavaksi, on se sitten venyttelyä tai vaikka putkirullailua.

Meditointi. Olen ollut surkea meditoija viime aikoina, vaikka jossain vaiheessa päivittäinen rauhoittuminen oli jo tapa. Olen harjoitellut meditointia lähinnä 10-15 minuutin pätkissä erilaisten appien avulla, mutta ensi viikolla ajattelin uskaltautua ensimmäiselle meditointitunnille. 1,5h meditointia kuulostaa aika kunnianhimoiselta tällaiselle yliajattelijalle, jolla on aina miljoona ja yksi asiaa mielessä. Mutta välillä tekee hyvää kokeilla jotain uutta!

palautumisviikko

Koti ja kynttilät. Niin kliseistä kuin se onkin, tällä hetkellä oma koti, pimenevät illat, kynttilät ja viltit ovat parasta palautumista. Teemuki käteen ja Netflix auki, kiitos! Kiireettömänä viikonloppuna myös siivoaminen tai ruuanlaitto on mulle rentouttavaa puuhastelua, mutta arjessa ne menevät helposti suorittamisen puolelle.

Lukeminen. Jälleen yksi asia, joka on harmillisesti jäänyt. Viime talvena sain hyvän lukemis-flown päälle ja haluan saada siitä taas kiinni. Lyhyt lukuhetki ennen nukahtamista on niin paljon parempi vaihtoehto puhelimen selailulle. Lukemista löytyisi jo valmiiksi omasta kirjahyllystä, mutta haluaisin kovasti tilata Kaisa Jaakkolan uuden Palaudu & vahvistu -kirjan. Kaisan kirjat ovat mahtavia ja tämän uusimman aihe ei voisi olla osuvampi.

Olisi kiva kuulla millaisia palautumiskeinoja sulla on?

insta

Ps. Infoan tästä vielä Instassa tarkemmin, mutta päätin luopua toistaiseksi blogin Insta-tilistä ja keskittyä sen sijaan oman @emmite-tilini päivittämiseen ja kehittämiseen. Päivittelen linkkejä tänne pikkuhiljaa, mutta ota tili seurantaan tästä, jos haluat pysyä matkassa mukana 🙂

Teema
Hyvinvointi
Keskustelu
Jaa tämä postaus

Saattaisit pitää myös näistä

2 Kommenttia

  • Laura/Elämänmakuja äidiltä tyttärelle

    Lenkit koiran kanssa syysilmassa-ja maisemissa on kyllä minun mielestäni ihan paras tapa nollata! Siinä tulee heti paremmalle tuulelle ja varsinkin töiden jälkeen kirpeässä syysilmassa tehty lenkki piristää kummasti jos olo on vähän nuutunut!

    16/10/2018 10:41 Vastaa
    • Emmi

      Niin totta! Nyt on ollut jotenkin ihanan raikas ja kirpeä ilma, mikä tuntuu superihanalta 🙂

      21/10/2018 14:28 Vastaa

    Jätä vastaus

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.