Hellitä vähän

    Luonnon kaipuu

    luonnon kaipuu

    Rakastan Helsinkiä. Ollaan asuttu nyt neljä vuotta Punavuoressa ja viihdytty erinomaisesti. Kaupunginosa täynnä elämää, trendikkäitä kahviloita, pieniä putiikkeja sekä toinen toistaan kauniimpia rakennuksia. 10 minuutin kävelymatka töihin ja Helsingin keskustaan, eli käytännössä kaikki palvelut ja liikenneyhteydet käden ulottuvilla. Keskeisestä sijainnista huolimatta hiljainen kotikatu, lyhyt matka merenrantaan ja vähintään neljä koirapuistoa kilometrin säteellä. Voiko parempaa toivoa?

    luonnon kaipuu

    luonnon kaipuu

    Itse asiassa voi. Olen viimeisen vuoden aikana ruvennut kaipaamaan luontoa. Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut, että sanoisin nyt näin. Silloin olin täysin varma, että tulen asumaan keskustassa niin kauan kuin vain mahdollista. Unelmoin iäkkäistä kivitaloista, lähileipomosta ja hektisestä kaupunkielämästä. Jopa Helsinkiä isommista suurkaupungeista.

    Jotain on muuttunut viime vuosien aikana ja olen löytänyt luonnosta keinon rauhoittaa vilkasta ajatuksenjuoksuani. Stressin iskiessä mikään ei saa sykettäni laskemaan yhtä tehokkaasta kuin raikas ulkoilma ja kauniit maisemat. Koiranomistajana ulkona tulee automaattisesti liikuttua paljon ja keskustan lenkkipolut on koluttu puhki aikoja sitten. Eiranrannan kallioista on tullut mun happy place, minne menen rauhoittumaan, jos jokin painaa mieltä. Näin kesäaikaan siellä vaan on muutama muukin.

    luonnon kaipuu

    luonnon kaipuu

    Leikin välillä ajatuksella, että asuisin jossain täysin korvessa, luonnon ympäröimänä. Esimerkiksi Tiiun asunto esimerkki tällaisesta unelmatalosta: moderni, mutta yhtä luonnon kanssa. Tiedän kuitenkin olevani siihen ihan liian mukavuudenhaluinen, ainakin tässä elämäntilanteessa. Pitkä työmatka, auto (ja sen kustannukset) tai omakotitalon ylläpito eivät houkuttele.

    Jokin kompromissi pitäisi siis löytää. Palanen luontoa, sopivasti elämää ja sujuva arki. En myöskään osaa päättää onko mulle tärkeämpää ranta vai metsä. Rannasta on tullut Punavuori-vuosien pakopaikka, enkä tiedä osaisinko enää olla ilman, vaikka ympärillä olisi metsää silmänkantamattomiin. Metsässä taas houkuttelevat vaihtelevat lenkkipolut. Olisiko teillä kokemuksia tai vinkkejä paikoista, joissa yhdistyy nämä kaikki? Ja mielellään lyhyt matka keskustaan, eli todennäköisesti joko ei olemassa tai ei meidän budjetissa 😀

    luonnon kaipuu

    luonnon kaipuu

    Tykästyin kovasti näihin kuviin, sillä nämä kuvastavat hyvin molempia puoliani – rakastan luontoa ja rauhaa, mutta myös pukeutumista ja laittautumista, kahviloissa istumista sekä elämää ympärilläni. Tasapainoa, kuten kaikessa 🙂 Ja onneksi tällaisia keitaita löytyy 10 minuutin junamatkan päästä keskustasta, pitäisi vaan useammin poistua niiltä tutuilta lenkkipoluilta!

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Yhdeksässä vuodessa opittua (#olisinpatiennyt)

    #olisinpatiennyt

    Somessa on kiertänyt viime päivinä #olisinpatiennyt-haaste, minkä ajoitus oli sopivasti valmistujaisviikonloppu. En voinut vastustaa kiusausta palata omaan ylioppilasjuhlapäivääni, josta on jo yhdeksän vuotta. Ihan järjettömän pitkä aika, ja samalla kuin hetki sitten. Muistan todella hyvin, millainen ihminen olin tuolloin ja millaisia fiiliksiä kävin läpi mielessäni. Olin hyvin onnellinen, itsenäinen ja luottavainen, mutta pinnan alla silti epävarma ja herkkä nuori nainen.

    Haastetta seuratessa löysin monia tuttuja teemoja, joihin voin helposti samaistua. Monen muun tavoin toivoisin 19-vuotiaalle itselleni enemmän armollisuutta, itsensä hyväksymistä, hetkessä elämistä ja prioriteettien kyseenalaistamista. Tässä tulevat omat terveiseni 19-vuotiaalle Emmille.

    #olisinpatiennyt

    Että enemmän ei ole aina parempi ja että meillä jokaisella on rajamme, jotka tulemme ennemmin tai myöhemmin löytämään.

    Että menestyksen tai hyvän elämän määritelmä ei tule ulkopuolelta, vaan se pitää itse löytää.

    Että täydellisyyden tavoittelu on suojakilpi omalle haavoittuvaisuudelle ja herkkyydelle. Ja että kilven alta voi löytyä jotain paljon merkityksellisempää.

    Että ei kannata yrittää olla jotain muuta kuin on, jotta saisi hyväksyntää ympäriltään. Että tulet kyllä löytämään ympärillesi ihmisiä, jotka arvostavat sua sellaisena kuin olet.

    Että kenenkään ei kuulu eikä tarvitse pärjätä yksin.

    Että vielä yhdeksänkin vuoden päästä olet hyvin keskeneräinen ihminen, etkä tiedä mitä teet isona. Ja hyvä niin, sillä uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen ovat juuri sitä, mistä nautit niin paljon.

    Että hyvien yöunien jälkeen maailma näyttää usein huomattavasti valoisammalta paikalta.

    #olisinpatiennyt

    Jotain haluaisin kuitenkin tuoda 19-vuotiaalta itseltäni lisää tähän päivään ja se on vilpitön usko tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki on mahdollista. Vaikka unelmat ovat muuttuneet matkan varrella, sama terve itseluottamus on pysynyt läpi vuosien. Välillä se meinaa hukkua arjen haasteiden alle, mutta tarvittaessa voin aina palata kiittämään 19-vuotiasta itseäni siitä, etten ole koskaan menettänyt uskoa itseeni tai unelmiini 🙂

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Mieli
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Saako kesä ahdistaa?

    saako kesä ahdistaa

    Kesä – ihmisen parasta aikaa. Kukaan ei ole varmasti välttynyt viime viikkojen kesähehkutukselta. Onhan se ihanaa, että Suomeen saatiin kunnon kesä jo toukokuussa. Aurinko, lämpö ja kevyempi pukeutuminen piristävät kummasti pitkän ja kylmän kevään jälkeen. Tuntuu kuin ihmiset olisivat yhtäkkiä heränneet eloon ja rynnistäneet ulos juhlistamaan elämää. Some on räjähtänyt irtojätskeistä, piknikeistä ja auringonlaskuista.

    Pari viimeisintä viikonloppua ovat olleet todella kesäisiä ja olen nauttinut niistä täysillä. Olen huomannut, että aurinko saa muhun lisää energiaa, mutta samalla suorittaja sisälläni nostaa päätään. Nyt kun on kerrankin näin hieno keli, niin pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain: harrastamassa kesälajeja, kilistelemässä terassilla tai vähintäänkin ottamassa aurinkoa. Blogiinkin pitäisi kuvata hienoja kesäkuvia ja someen se kuva ekasta jätskistä sadan samanlaisen seuraksi. Suomen kesä on niin arvaamaton, että kohta se voi olla jo ohi! Ei siis auta hukata sekuntiakaan.

    saako kesä ahdistaa

    Vähemmästäkin nousee pintaan pieniä ahdistuksen tunteita koko kesää kohtaan. Kesä on nimittäin myös aika, johon yleensä sijoittuvat meidän palkkatyöläisten pidemmät lomajaksot. Huomaamattaan sitä rupeaa kasaamaan suuria odotuksia tuolle ajanjaksolle. Jaksan vielä puurtaa nää pari kuukautta ja sitten pääsen lomalle. En ehdi nähdä kavereita nyt, mutta sitten kesällä tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Kesälomalla on sitten vihdoin aikaa lukea / liikkua / rentoutua…

    Hetken asiaa pohdittuani tulin siihen lopputulokseen, että ahdistukseni taitaa kummuta pelosta, etten pystykään vastaamaan omiin odotuksiini. Etten saakaan työasioita pois mielestä, kelit eivät suosi tai jään yksin suorittamaan kesäaktiviteettejäni. Että kesä ei olekaan ainoastaan roseeviinin väristä kuplaa, vaan ajoittain jopa ihan tavallista elämää.

    saako kesä ahdistaa

    saako kesä ahdistaa

    En ole selvästi yksin ajatusteni kanssa, sillä Annika kirjoitti hyvän tekstin kesäpaineista ja kommenteista päätellen moni tuntee samoin. Voimme toki syyttää ympäristöämme, kuten somea, kesäpaineista, mutta loppupeleissä kyse on myös itse itsellemme asettamista odotuksista. Jos romantisoimme kesän mielessämme ihmiselämän kohokohdaksi, luomme samalla itsellemme paineita tämän mielikuvan toteuttamisesta. Hyvä puoli on kuitenkin se, että omiin ajatuksiimme voimme itse vaikuttaa.

    Ahdistuksen iskiessä ei auta muu kuin laskea omia odotuksiaan. Toki kesästä ja lomasta saa (ja pitää) olla innoissaan, mutta jos onnellisuus ja hyvinvointi ovat kiinni tuosta lyhyestä ajanjaksosta, voivat paineet käydä valtaviksi. Olen yrittänyt päästää irti “sitten kun” -ajattelusta ylipäänsä, sillä se saa usein nykytilanteen näyttämään huonommalta kuin onkaan. Kivoja juttuja voi tehdä ympäri vuoden, ei ainoastaan kesällä.

    saako kesä ahdistaa

    Erika toivoi osuvasti postausta omasta summer bucket -listastani. Vaikka elän listoilla, en ollut suunnitellut tälle kesälle vielä juuri mitään. Rupesin heti listaamaan toiveitani, mutta edellisvuosista poiketen mieleeni ei noussut vaatimuslistaa. Ensimmäisenä mieleen nousi toive, että saisi olla vaan. Olen suorittanut kesää niin lujaa viime vuosina, että enää ei tarvitse. Olen käynyt läpi Helsingin kivat kesäkahvilat, huvipuistot, kesäkinot, terassit, uimapaikat ja ulkoilualueet. Ja vaikka näistä kesätekemisistä nautinkin, ei onnellisuuteni ole kiinni siitä, pääsenkö tänä kesänä juomaan skumppaa Mattolaiturille vaiko en.

    Toki muutamia kesäjuttuja on kalenterissa nytkin, mutta yritän pitää ne minimissä ja keskittyä tekemään sitä, mikä tuntuu hyvältä. Vaikka se sitten olisikin “vain” kotona oleskelua. Ehkä voisimmekin kesä- ja lomahaaveilun sijaan miettiä, miten voisimme tuoda lisää kesää arkeemme?

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Mieli
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus