Hellitä vähän

Kotitoimisto

Sunnuntaista on näköjään vakiintunut mun bloggauspäivä. Viime sunnuntai jäi välistä isänpäivän ja muutenkin kiireisen viikonlopun vuoksi, mutta nyt ollaan taas linjoilla! Tämä viikonloppu on ollut ihana kotiviikonloppu, ja olen keskittynyt lähinnä kodinlaittoon, yöuniin ja palautumiseen. Viikonloppu alkoi vähän kurjasti, sillä suustani revittiin viimeinen maitohammas, joka on siellä kummitellut jo vuosia ja nyt tulehtui niin pahasti, että siitä oli päästävä eroon. Myös poikaystävä meni viikko sitten venäyttämään nilkkansa ja on lähes vuodepotilas vieläkin. Sitäkin suuremmalla syyllä ollaan lepäilty ja hemmoteltu itseämme 🙂

Nyt kuitenkin itse asiaan, eli sisustusjuttuja olisi taas luvassa. Tällä kertaa esittelen työpisteen, eli kauan haaveilemani home officen. Työpiste sijaitsee meidän tilavassa makkarissa, eikä ole todellakaan vielä valmis, mutta kyllä siinä pystyy jo työskentelemään. Teen aika harvoin etätöitä, mutta joskus jään kotiin tekemään etenkin jotain keskittymistä vaativaa. Lisäksi tykkään siitä, että on olemassa työpiste, missä tehdä esimerkiksi blogijuttuja, suunnitella tulevaa viikkoa tai vaikka piirtää, jos sille tuulelle sattuu. Kotitoimisto symboloi mulle ennen kaikkea keskittymiselle ja luovuudelle pyhitettyä paikkaa.

kotitoimisto

kotitoimisto

Työpöytä on rakennettu vanerilevystä ja Ikean pukkijaloista, jotka ostin molemmat kierrätysryhmän kautta käytettyinä. Tykkään siitä, että vanerilevyssä näkyy vähän elämänjälkiä eikä kaikki ole niin uutta ja siloiteltua. Ajattelin ensin selviäväni pelkällä levyllä ja jaloilla, mutta rupesin nopeasti kaipaamaan työpöydän yhteyteen myös säilytystilaa. Googlettelin ja pinnailin eri vaihtoehtoja ja tämä Ikean Alex-laatikosto tuntui helpoimmalta ratkaisulta. Ulkonäöllisesti se ei ehkä ole lempparini, mutta käytännöllisyys voitti tällä kertaa.

Tuolin ostin ihan vain Jyskistä, sillä en raaskinut laittaa nyt rahaa design-tuoleihin. Meillä on näitä kaksi, toinen meikkipöydän yhteydessä, ja tarvittaessa niistä saa myös lisätuolit ruokailutilaan. Huomasin vasta näistä kuvista, että jalkoihin oli jäänyt vielä muovisuojusteet kiinni, hups 😀

kotitoimisto

kotitoimisto

kotitoimisto

Valaisin on supervanha ja aikoinaan hankittu Ikeasta sekin. Samoin myös tuo itse taiteilemani taulu, jonka varmaan vaihdan jossain vaiheessa johonkin järkevämpään, esim. kalenteriin tai muistitauluun. Kasvin ostin Plantagenista, kuten muutkin meidän kasvit. Se voi yllättävän hyvin, vaikkei tähän nurkkaan aurinko juuri paista kuin aamuisin.

Jossain vaiheessa olisi kiva hankkia isompi näyttö tai jopa pöytäkone, jotta työskentelyasennon saisi ergonomisemmaksi ja esimerkiksi kuvanmuokkaus helpottuisi, kun ei tarvitsisi läppärin näytöltä enää tihrustaa. Mutta eipä tässä hoppu ole, kaikki aikanaan 🙂

kotitoimisto

kotitoimisto

Mitä mieltä olet itse työpisteestä – onko se välttämätön vai käyttäisitkö tilan mieluummin johonkin muuhun? 🙂

Teema
Koti
Keskustelu
Jaa tämä postaus

Saattaisit pitää myös näistä

4 Kommenttia

  • Erika

    Onhan tuo ihan hauska tila. 🙂

    18/11/2018 15:03 Vastaa
    • Emmi

      Kiitos Erika! Tosi toimiva itselleni, vaikka huomaan välillä silti käyttäväni keittiön pöytää tottumuksesta (kuten nyt 😀 ).

      18/11/2018 19:20 Vastaa
  • JohannaN

    Näyttääpä kivalta ja toimivalta ratkaisulta!
    Teen itse kouluhommat ja muut ruokapöydän ääressa ja kyllä tuollainen oma nurkkaus olisi mahtava. Poikaystäväni on valloittanut “ylimääräisen” huoneemme omaksi työhuoneekseen, joten tällä hetkellä minun oon tyydyttävä ruokapöytään 😀 hänellä on iso pöytäkone ja kaikennäköistä kameratavaraa, joten ehkä on iha ok, että minä avaan kannettavani silloin tällöin ruokapöydälle. Asia on vähän jäänyt, ehkä keksimme siihen jossain vaiheessa jonkun ratkaisun.
    Mukavaa alkavaa viikko! 🙂

    18/11/2018 17:56 Vastaa
    • Emmi

      Kiitos Johanna! 🙂 Ruokapöytä on aina ollut mulle myös työpöytä, mutta jotenkin siihen sitten helposti kerääntyy kaikkea ylimääräistä, kuten vihkoja, kyniä, maksamattomia laskuja… Sen takia on ihanaa, kun on nyt oma pyhitetty tila näille jutuille. Teidän tilanne ei kuulosta ihan reilulta, mutta toki, jos poikaystävän tavarat oikeasti vievät enemmän tilaa, niin ymmärrän hyvin! Ehkä sieltä kuitenkin jokin nurkka liikenisi myös sulle..? 😉

      Ihanaa viikkoa myös sulle! 🙂

      18/11/2018 19:24 Vastaa

    Jätä vastaus

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.