Hellitä vähän

Selaa teemaa:

Työ ja arki

    Mitä teen työkseni?

    mitä teen työkseni

    Maailman surkein bloggaaja ilmoittautuu tässä hei! Tästä piti alunperin tulla postaus töihinpaluusta, mutta eihän tässä nyt enää mistään paluusta voi puhua, kun olen ollut tositoimissa jo yli kolme viikkoa. Voisin vetää tähän kortit töihinpaluu- ja muuttostressistä, mutta ehkä tyydyn vain toteamaan, että blogi ei ole ollut prioriteettilistallani kovin korkealla viime aikoina. Mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi ikävöinyt tänne!

    Hyvitykseksi päätin kirjoittaa heti alkuun vähän pidemmän tekstin laajasta aiheesta, nimittäin työstä ja urasta. Kyselin Instassa työhön ja uraan liittyviä kysymyksiä ja sainkin niitä ihan hyvin, kiitos niistä 🙂  Koska tekstistä tulisi megapitkä, päätin jakaa sen kahteen osan. Ensimmäisessä osassa kerron matkastani tähän asti ja siitä, mitä oikeastaan teen työkseni. Toisessa osassa ajattelin ainakin käsitellä ajatuksia palkkatyöstä vs. yrittäjyydestä ja ehkä vähän tulevaisuuden haaaveista. Ja jos herää vielä kysymyksiä aiheesta, lupaan käsitellä niitä toisessa osassa!

    mitä teen työkseni

    Mikä musta tuli isona?

    Jos aloitetaan perinteisestä kysymyksestä mikä musta tulee / tuli isona, en oikein osaa vastata. Mulla ei ole ikinä ollut “kutsumusammattia”, johon olisin lapsesta asti tähdännyt. Toki toiveammatteja on ollut eläinlääkäristä art directoriin, mutta urasuunnitelmani eivät ole koskaan olleet kristallinkirkkaita. Syynä ei ole se, ettenkö olisi ollut kiinnostunut mistään – päinvastoin, olen ollut (ja edelleen olen) kiinnostunut vähän liian monesta asiasta.

    Koulussa pärjääminen ei ole ollut tälle suorittajalle ongelma, joten ovet ovat olleet avoinna aika moneen suuntaan. Yläasteelta menin tietysti lukioon, koska en tiennyt mitä haluan isona tehdä. Lukiossa luin pitkää matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, koska en halunnut rajata mitään mahdollisuuksia pois. Jossain vaiheessa lukiota päätin, että haluan teknilliseen yliopistoon. En muista yhtään, miten päätöksen tein, sillä kaikilla kavereillani oli ihan erilaiset suunnitelmat. Muistan aina, kuinka ruotsin tunnilla piti kertoa, mihin lukion jälkeen haluaisi. Ruotsinope nauroi mun vastaukselle diplomi-insinööriopinnoista ja sanoi, että ainoat oikeat ammatit ovat lääkäri, asianajaja ja ekonomi (jep, meidän lukiossa oli vähän elitistisempi meininki).

    mitä teen työkseni

    Bongasin jostain tuotantotalouden ohjelman ja päätin hakea sinne, koska kauppatieteitä ja insinööriopintoja yhdistävällä alalla mun ei vieläkään tarvisi päättää mikä musta tulee isona 😀 Itse asiassa hain ensimmäisenä vaihtoehtona arkkitehtilinjalle, mutta tajusin pääsykokeissa, että ala on ihan liian luova mun rationaaliselle mielelle. Olin siis tosi tyytyväinen, kun päädyin tutalle. Yliopistoaikana ehdin aika monta kertaa vaihtaa mieltäni siitä, mikä mua tutan aihepiireistä kiinnostaa. Luin sivuaineina tuotanto- ja ohjelmistotekniikkaa, tein kandin teknologiajohtamisesta ja dipan laskentatoimesta. Olin rahoitusalalla töissä ja tajusin, ettei mikään näistä oikein herätä mussa erityisiä intohimoja, vaikka pärjäsin kaikissa ihan hyvin.

    Yliopiston jälkeen mulla ei siis vieläkään ollut mitään hajua, mikä musta tulee isona. Ei vieläkään! Kaiken digitalisaatiohypen keskellä päätin hakea johonkin digitaloon töihin, sillä ajattelin, että se on nykyaikaa ja siellä riittää töitä. Olinhan sentään lukenut ohjelmistotuotantoa sivuaineena. Päädyin siis ensimmäiseen “kunnon työpaikkaani” verkkokauppakonsulttitaloon vähän vahingossa, mutta sillä tiellä ollaan edelleen. Työnantajat ja työnkuvat ovat vaihtuneet tässä kolmen ja puolen vuoden aikana, mutta kiinnostava toimiala löytyi heti – vaikkakin aikamoisella arvalla.

    mitä teen työkseni

    mitä teen työkseni

    Mitä teen työkseni?

    Naurahdan usein vähän, kun joku kysyy mitä teen työkseni. En nimittäin osaa oikein itsekään kertoa sitä ytimekkääksi. Ammattinimikkeeni on konsultti, mutta se ei yksinään kerro vielä oikein mitään muuta kuin, että autan muita yrityksiä menestymään. Toimiala liittyy edelleen verkkokauppoihin, mutta usein myös muihin digitaalisiin palveluihin, joita autamme kehittämään liiketoimintalähtöisesti. Olen siis asiantuntijatehtävissä ja voin sanoa auttavani yrityksiä kasvattamaan liiketoimintaansa digitaalisin keinoin. Olikohan tämä nyt tarpeeksi ytimekkäästi? 

    Vastaako työ koulutustani? Kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että tässä työssä pystyn todellakin yhdistelemään liiketoiminta- ja teknologiaosaamistani, aivan, kuten tutalla idea on. Ei siinä mielessä, että ala kehittyy kovaa vauhtia, eikä koulutus meinaa pysyä perässä. Tärkeintä on pystyä jatkuvasti omaksumaan ja oppimaan uutta, sillä tänään käytettävä teknologia voi olla vuoden päästä jo vanhentunutta. Uskon, että tärkein yliopistosta oppimani taito on oikean tiedon etsiminen sekä analyyttinen ajattelutapa. Toki liiketoiminta- ja teknologia-alan perusopinnot antavat hyvän pohjan, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ymmärrän, ettei oppiminen lopu koskaan – ja hyvä niin 🙂

    mitä teen työkseni

    Entä viihdynkö työssäni? Todellakin! Olen ollut nyt kaksi vuotta yrityksessä, jonka 10. työntekijä olin ja nyt meitä on 50. Kasvu on siis kovaa, mikä pitää mielen virkeänä. Pääsen mielenkiintoisten asiakasprojektien lisäksi seuraamaan työnantajani kasvua, ja mikä parasta, myös vaikuttamaan siihen. Tähän mennessä yritys on ollut sen verran pieni, että vastuuta on saanut ottaa melkein niin paljon kuin haluaa. Meillä ei ole esimerkiksi erillisiä projektipäälliköitä, vaan asiantuntijat projektityön lisäksi vetävät projekteja, laskuttavat asiakkaita, osallistuvat myyntiin ja yrityksen sisäisiin kehitystehtäviin – toki omien toiveiden mukaan. Itse olen kokenut tämän vain plussana, sillä näin monipuolista kokemusta tuskin olisin kovin monesta muusta paikasta saanut näin lyhyessä ajassa.

    Toki jokaisessa paikassa on aina huonot puolensa, mutta nykyisessä työssäni ne ovat onneksi jääneet aika vähälle. En voi sanoa rakastaneeni jokaista projektiani, mutta jokaisesta olen oppinut jotain. Suurin haaste työssäni on varmasti omien rajojen asettaminen. Meillä jokainen on vastuussa omasta työstään ja tämä tietysti tarkoittaa sitä, että on opittava sanomaan myös ei tarpeen vaatiessa. Koska olen tunnollinen suorittaja, haalin ainakin aluksi vähän liikaa töitä tai omistauduin projekteille pikkuisen liian täysiä. Onneksi olen kehittynyt tässäkin taidossa ja nykyään osaan jo ajatella työn työnä, jossa jokaisen on vedettävä rajat johonkin. Toki tunnollisuudessa on vielä työstettävää, mutta ainakin tiedostan näitä heikkouksiani huomattavasti paremmin.

    mitä teen työkseni

    Sain myös kysymyksen siitä, mikä on työssäni inspiroivinta ja mikä vähiten inspiroivaa. Inspiroivinta on ehdottomasti alan kovimmat asiantuntijat ja todella fiksut ihmiset, keiden kanssa saan tehdä töitä ja oppia uutta päivittäin! Inspiroivaa on myös haastaa itseään sopivasti – niin, ettei lipsahda stressin puolelle. Vähiten inspiroiva onkin sitten hankalampi kysymys. Kierrän kysymyksen vastaamalla, että projektit, joissa ei opi mitään uutta, mutta sellaisia ei käytännössä ole 😀 Välillä myös tosi rutiininomaiset tai muiden sanelemat tehtävät voivat tökkiä, mutta onneksi niitä on tässä työssä todella vähän. Ja koska meillä on asiakkaita monilta eri toimialoilta, ovat jotkut toimialat luonnollisesti itselleni vähemmän kiinnostavia kuin toiset. Palataan niihin itseäni kiinnostaviin seuraavassa osassa!

    Jos jaksoit lukea tänne asti, niin heitähän fiilikset kommenttiboksiin – onko sulla ollut aina selkeät sävelet urasi suhteen vai ootko ollut kaltaiseni ajelehtija? Onko sun työnkuva yhtä vaikeasti selitettävä kuin mun? Entä mikä tekee sun työstä inspiroivaa tai epäinspiroivaa? Ja jos jotain muita kysymyksiä tai ajatuksia nousi, niin palaan niihin seuraavassa osassa 🙂

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Työ ja arki
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Uuteen kotiin

    uuteen kotiin

    Noniin, nyt pääsen vihdoin kertomaan teille kunnolla meidän asuntokuvioista! Näin jälkikäteen katsottuna asiat ovat loksahdelleet aika mukavasti paikoilleen, sillä saatiin tieto hyväksytystä ostotarjouksesta lomani ensimmäisenä päivänä. Toki tuo viimeinen työviikko meni aikamoisessa stressikuplassa kaikkia asuntoasioita selvitellessä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Kaupoille päästiin tällä viikolla ja nyt uskalla vihdoin puhua “meidän kodista”, kun nimet ovat papereissa ja avaimet taskussa 🙂

    Asunnon ostaminen ei ollut meille mikään hetken mielijohde. Ollaan katsottu asuntoja enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo useamman vuoden ajan, mutta sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Kiva, edullinen ja hyvällä sijainnilla oleva vuokrakämppä ei ole painostanut meitä kiirehtimään, vaan ollaan voitu katsella ja fiilistellä kaikessa rauhassa. Vuosien aikana kriteeritkin ovat muuttuneet, joten oli hyvä antaa prosessille aikaa. Ainahan asunnon voi myydä, jos ei viihdy, mutta itse halusin ensiasunnon olevan mieluisa – vaikka toki pieniä kompromisseja joutuu aina tekemään.

    uuteen kotiin

    uuteen kotiin

    Mitäs sitten kertoisin asunnostamme. Muutamme Helsingin keskustan ulkopuolelle, mikä toki herättää vähän ristiriitaisia fiiliksiä, kuten täällä pohdiskelin. Tuo teksti taisi olla jokin pyyntö universumille, sillä asunto löytyi läheltä luontoa, mutta silti hyvien liikenneyhteyksien päästä. Neliöitä on tuplat nykyiseen verrattuna, melkein 70. Asunto on 50-luvun valoisa päätyhuoneisto, joka on remontoitu juuri lattiasta kattoon ja muutettu samalla kolmiosta isoksi kaksioksi. Nyt kun katson edelliseen blogiini yli vuosi sitten kirjoittamaani kriteerilistaa, kohdat toteutuivat yllättävän hyvin 🙂

    Tämän postauksen kuvat eivät suinkaan ole meidän asunnosta, vaan tämän vuoden asuntomessuilta Porista. Asuntomessujen kannalta tämä juttu on vähän myöhässä, sillä ne taitavat vedellä nyt viimeisiään. En kuitenkaan ole siitä kovin pahoillani, sillä suoraan sanoen olin hieman pettynyt messukokemukseen. En usko, että tämän vuoden messut olivat mitenkään huonommat kuin yleensä, mutta ehkä koko konsepti ei ole mun juttu sittenkään. Tuli nimittäin vähän sellainen fiilis, että maksan mainosten katselemisesta (ja että Pinterest toimii paremmin vinkkien ja inspiraation keräämiseen).

    uuteen kotiin

    uuteen kotiin

    Näihin kuviin kokosin omia lemppareitani. Toki oli ihan kiva saada yleiskatsaus siihen, mitä on nyt pinnalla. En varsinaisesti yllättynyt, kun näin paljon tummia keittiöitä, lankkupöytiä, pyöreitä peilejä, isoja ikkunoita, luonnonmateriaaleja, ruskeita nahkasohvia tai huonekasveja. Kaikki nämä ovat sellaisia, mitkä itseänikin viehättävät, mutta yllätyin vähän siitä, kuinka turvallisella linjalla oli menty.

    Luulen, että asuntomessut palvelevat parhaiten omaa taloa rakentavia. Kyllä mäkin haluaisin vierailla talopaketissa ennen kuin sellaisen hankin. Näin kerrostaloasujalle messut jättivät vähän kylmän fiiliksen, sillä moni talo tuntui olevan kopio edellisestä. Kaikki on niin uutta, aseteltua ja pakasta vedettyä, että tulee vähän sellainen olo kuin vierailisi huonekaluliikkeen katalogissa. Ehkä helteinen päivä ja jonot taloihin saivat mut vähän kyyniselle tuulelle 😀

    uuteen kotiin

    uuteen kotiin

    Oli messuilla onneksi muutama inspiroivakin kohde, kuten Shellin vanhasta asuin- ja autovajarakennuksesta entisöity Bunkkeri. Sieltä otin harmittavan vähän kuvia, mutta rakennus oli upea ja sisustuskin vähän persoonallisempi. Poikaystävä naureskelee aina mulle siitä, kuinka oon sanonut uusista taloista puuttuvan “sielun”, mikä vanhemmissa on. Tulipahan todettua, että olen edelleen samaa mieltä. Eikä se tarkoita sitä, etten voisi joskus asua uudiskohteessa, mutta tällä hetkellä vanhemmat rakennukset kiehtovat enemmän.

    uuteen kotiin

    uuteen kotiin

    Mitä siis jäi lopulta käteen? Ei ehkä uusia ja oivaltavia sisustusideoita, mutta vahvistusta sille, mikä omaa silmää tällä hetkellä miellyttää. Lisäksi oivalsin, etten halua oman kotini näyttävän katalogilta. Koska muutamme nyt kaksi kertaa isompaan asuntoon, meillä on aika paljon hankintoja tehtävänä. Yritän antaa hankinnoille aikaa ja katsella sisustusliikkeiden lisäksi second hand -löytöjä. Uusi ja kiiltävä on aina helppoa ja kivaa, muttei ehkä sellaista, joka saa kodin tuntumaan kodilta.

    Ainiin, ostettiin me myös sänky asuntomessuilta, joten ei se ihan hukkareissu ollut 😀 Ja Pori Yyterin rantoineen on oikein kiva kesäretkikohde, joten all good.

    Sisustusjutut eivät ole ehkä tämän blogin ydinaihepiiriä, mutta nyt niin suuri osa arkeani, etten osaa jättää niitä poiskaan. Kysyn siis kiinnostaako teitä lukea enemmänkin sisustuspohdintoja tai jotain muuta uuteen asuntoomme liittyvää?

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Työ ja arki
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Huolettomat kesäpäivät

    huolettomat kesäpäivät

    Mun on pitkään pitänyt kirjoittaa blogiin stressistä, mutta se on niin iso aihe, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Suorittajaluonteena olen aina stressannut, mutta kuluttavaksi stressi on yltynyt vasta työelämässä. Toki stressasin jo opiskeluaikana, mutta silloin se oli erilaista – ensinnäkin tosi väliaikaista (tenttiviikot) ja lähinnä omaan opintomenestykseen liittyvää. Työelämässä stressi on jotenkin enemmän läsnä, sillä vaikken paiskisikaan ylitöitä, koen, että jatkuvasti olisi varaa parantaa. Olen itseni lisäksi vastuussa myös työnantajani maineesta ja menestyksestä, minkä vuoksi olen työlleni vielä paljon omistautuneempi kuin koulukirjoille.

    huolettomat kesäpäivät

    huolettomat kesäpäivät

    En haikaile takaisin opiskeluvuosiin, mutta jotain kaipaan noilta ajoilta: huolettomuutta ja yhteisöllisyyttä. Tajusin nimittäin, että myös stressinhallintakeinoni ovat muuttuneet aika paljon sitten opiskeluaikojen. Opiskelijana huolia tuli usein jaettua kavereiden kanssa ja opiskelijayhteisöstä löytyi aina tukea. Suorituspaineet tanssittiin pois ja elämä oli, no, huoletonta.

    Nykyisin stressinhallintakeinoni ovat aika erilaisia. Vetäydyn helposti omiin oloihini lataamaan akkuja, nukun, luen, käyn kävelemässä, joogaan tai meditoin. Nämä ovat myös niitä keinoja, joita helposti ulkopuolelta suositellaan. Näin kesällä huomaan kuitenkin kaipaavani paljon enemmän muiden ihmisten seuraa opiskeluvuosien tapaan. Huolettomia ja kepeitä päiviä, jolloin ei tarvitse olla jatkuvasti looginen ja järkevä.

    huolettomat kesäpäivät

    huolettomat kesäpäivät

    Tämä viikonloppu on ollut juuri sitä. Hyviä ystäviä, iloa ja naurua. Herkullista ruokaa, skumppaa ja valokuvaamista. Inspiroitumista, rentoutumista ja vähän avautumistakin. Introverttina en edelleenkään koe olevani omimmillani suurissa porukoissa, mutta läheisistä ystävistä saan valtavasti energiaa.

    Yöunet jäivät vähän vähemmälle, mutta ai että teki hyvää.

    huolettomat kesäpäivät

    huolettomat kesäpäivät

    Millaisia keinoja sulla on stressinhallintaan? Oletko yhtä pöllö kuin allekirjoittanut ja unohdat välillä, kuinka tärkeitä tällaiset pienet irtiotot arjesta ovat?

    Ps. Punainen tuntuu olevan nyt kuuminta hottia 😀

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Keskustelu
    Jaa tämä postaus