Hellitä vähän

    Viikon hyvinvointihaaste: enemmän vettä

    enemmän vettä

    Sainpa tässä villin idean: mitä jos heittäisin blogiin joka maanantai pienen hyvinvointihaasteen? Samalla pysyy omakin fokus virkeänä, kun saa joka viikolle jonkun pienen jutun, mitä parantaa. Parhaimmillaan näistä voi jopa jäädä uusia tapoja 😉

    Yleensähän nämä “aloitan maanantaina” -lupaukset on tuomittu epäonnistumaan. Kokemusta on! Juju on kuitenkin siinä, ettei pidä ahmaista liian suurta palaa kerrallaan. Jos yrittää hypätä kerralla “terveelliseen elämään” tiukkoine sääntöineen, lipsahdetaan taas helposti sinne suorittamisen puolelle. Eikä suorittamisessakaan mitään vikaa ole, mutta ikävä kyllä meillä on (lähes) kaikilla rajallinen määrä itsekuria ja tahdonvoimaa. Jos käytät kaiken tahdonvoimasi terveellisten ruokavalintojen tekemiseen, voi olla, että se on pois jostain muusta, kuten vaikkapa työtehosta. Ja jos vielä selviät arjesta liian tiukkojen tavoitteiden kanssa, tiedät mitä viikonloppuna tapahtuu…

    enemmän vettä

    Haluan tuoda tänne blogiin myös jotain vähän helpommin pureksittavaa sisältöä pohdiskelevien tekstien lisäksi. Matalampi kynnys mulle ja ehkä myös sulle – vaikka pohdinnat tämän blogin varsinainen ydin onkin. Hyvinvointihaaste olkoon nyt askel tähän suuntaan. Kuten täällä avasin, mulle hyvinvointi on hyvin laaja käsite, mikä ei siis rajoitu pelkästään kehon hyvinvointiin. Haasteet saattavat siis yhtä hyvin liittyä mielen hyvinvointiin tai vaikka ihmissuhteisiin.

    Aloitetaan kuitenkin jostain konkreettisesta. Ensimmäinen haaste tulee siis tässä: juo enemmän vettä! Mulla on takana pari tosi takkuista viikkoa, jolloin kahvinkulutus on lähtenyt vähän käsistä ja sen on tuntenut sekä kropassa että mielessä. Lentokoneessa matkustus yhdistettynä kahvikierteeseen ja viikonlopun vapunavajaisiin ei ehkä ollut se paras yhdistelmä kehon nesteytyksen kannalta. Nyt kroppa huutaa nestettä siinä määrin, että olen himoinnut ruuaksikin pelkkiä kasviksia (ei toki huono juttu sekään 😀 ).

    enemmän vettä

    enemmän vettä

    Veden juominen on helppo ja halpa keino parantaa omaa jaksamista ja energiatasoja. Jo pienikin nestehukka voi tuntua kehossa niin, ettei esim. saa treeneistä kaikkea irti tai ajatus takkuaa. Olen välillä laittanut väsymystä jonkun ihan muun syyn piikkiin ja huomannutkin, että kroppa kaipaa vaan nestettä!

    Tässä vielä vähän lisämotivaatiovinkkejä:

    • Osta kiva juomapullo, jota on ilo katsella. Itse suosin lasia, sillä vesi maistuu raikkaalta, eikä siihen liukene mitään ylimääräistä.
    • Jätä pullo työpöydälle tai muualle näkyvälle paikalle, jotta muistat juoda sitä. Ota tavoitteeksi täyttää ja tyhjentää pullo esim. kaksi kertaa työpäivän aikana.
    • Mausta vettä esim. sitruunalla, limellä tai kurkulla, jos se rupeaa tökkimään. Mulle sitruunavesi aamuisin on must! Tosin yritän suojella kiillettäni (kesto)pillillä.
    • Hyvä määrä vettä on monen lähteen mukaan 2-3 litraa päivässä, riippuen toki esimerkiksi koostasi ja likuntatottumuksistasi. Itselleni ei kyllä kaksi litraa riitä vielä mihinkään, etenkään jos treenaan!
    • Jos vielä kaipaat lisämotivaatiota, monet appit ovat pelillistäneet myös veden juomisen. Olen joskus käyttänyt esimerkiksi Plant Nannya, jossa kasvatetaan söpöjä kasveja juomalla vettä 🙂 Kuulostaa hassulta, mutta on yllättävän koukuttava.

    enemmän vettä

    enemmän vettä

    Yritän vesihaasteen lisäksi rajoittaa kahvinkulutukseni taas kahteen mukilliseen päivässä, niin saan kropan nopeammin tasapainoon. Oletko mukana? 😉

    Ps. Kuvituksena kuvia Islannista, koska siellä väitettiin olevan maailman puhtainta vettä. Ja koska tämä vaellus Reykjadalurin geotermiselle joelle oli reissun kohokohtia.

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Keho
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Introvertti, mutta ekstrovertti?

    introvertti, mutta ekstrovertti

    Kuuntelin Tuija Pehkosen podcast-jaksoa (suosittelen!), jossa oli vieraana Anne Kukkohovi. Erityisesti jäi mieleen Annen luonnehdinta itsestään sekä erityisherkkänä että elämyshakuisena ihmisenä. Hän kokee välillä ristiriitaa siitä, että on samaan aikaan introvertti ja ekstrovertti, kuvaten itseään ambivertiksi.

    Tunnistin itseni tästä kuvauksesta todella hyvin. Miellän itseni enemmän introvertiksi kuin ekstrovertiksi, ja esimerkiksi Annikan kuvaus introverttiydestä osuu muhun todella hyvin. Se, mikä näissä keskusteluissa kuitenkin yleensä ärsyttää, on se, että ihmiset leimataan mustavalkoisesti kahteen leiriin. Joko olet ekstrovertti, eli ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja iloinen. Tai sitten introvertti, eli ujo ja hiljainen hissukka, joka murjottaa mieluummin yksin kotona.

    introvertti, mutta ekstrovertti

    Näen nämä piirteet mielummin janan ääripäinä, joiden väliin jää paljon harmaan sävyjä. En ehkä haluaisi käyttää myöskään termiä ambivertti, sillä se lisää jaotteluun vaan yhden lokeron lisää: joko olet puhelias, hiljainen tai vähän molempia. Uskon, että suurin osa meistä kuuluu joka tapauksessa tuohon “vähän molempia” -lokeroon eri painotuksilla. Varmasti on sosiaalisia tilanteita, joissa “ekstroverttiäkin” jännittää ja toisaalta tilanteita, joissa “introvertti” pystyy avautumaan.

    Yksi hyöty luokittelusta kuitenkin on, sillä itseäni se on ainakin auttanut tiedostamaan paremmin omia tarpeitani. Olen esimerkiksi tunnistanut sen, että sosiaaliset tilanteet kuluttavat itseäni normaalia voimakkaammin, joten osaan jo varata aikaa niistä palautumiseen. Tämä tuli todistettua taas eilen, kun matkustin uuden tiimin kanssa tapaamaan 20 uutta ihmistä ja workshoppaamaan intensiivisesti monta tuntia. Tänään olo on ollut kuin zombilla, vaikka nukuin yli yhdeksän tunnin yöunet.

    Kuluttavuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten nauttisi lainkaan sosiaalisista tilanteista. Välillä jopa nautin esiintymisestä, jos olen saanut valmistautua hyvin tilanteeseen. En ehkä ole se joukon puheliain, mutta rakastan keskustella asioista, joista oikeasti välitän. Ja vaikka olen itsekin helposti uusissa tilanteissa varautunut, ärsyynnyn, jos ihmisiltä puuttuu normaalit käytöstavat, kuten muiden tervehtiminen.

    introvertti, mutta ekstrovertti

    Annen tavoin koen olevani myös erityisherkkä, eli aistin ympäristön ärsykkeitä helposti. Tämän takia myös ylianalysoin helposti liikaa ja saatan kokea tunteita voimakkaammin kuin muut. Erityisherkkyys lisää vielä sosiaalisten tilanteiden kuormittavuutta, sillä alan tulkitsemaan muiden ihmisten reaktioita tai tunnetiloja. Hermostoni menee helposti ylivireystilaan, mutta onneksi olen tunnistanut keinoja rauhoittaa sitä. Nykyään osaan jo ottaa paremmin aikaa palautumiseen, enkä syyllistä itseäni siitä, etten jaksa olla jatkuvasti sosiaalinen.

    Miten itse näet nämä piirteet ja luokitteletko itsesi jompaan kumpaan? Olisi kiva kuulla ajatuksia aiheesta!

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Mieli
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Ihana kamala liikunta

    Äh, alkuun on pakko todeta, etten ole viime aikoina pystynyt elämään yhtään niin chillisti kuin täällä blogissa yritän itselleni uskotella. Olen siis stressannut ihan liikaa, nukkunut liian vähän, keskittynyt vääriin asioihin, enkä ole edes pystynyt kirjoittamaan tänne, kun rima on ollut jotenkin liian korkealla. Mutta hei, that’s life. Tästä taas noustaan 😀

    Yksi syy, miksi tunnit loppuvat tällä hetkellä vuorokaudesta, on liikunta. Liikunta on yksi niistä asioista, joihin mulla on tällä hetkellä tosi ristiriitaiset fiilikset. En ole koskaan ollut mikään huippulahjakas urheilija, mutta liikunta on ollut tosi suuri osa elämääni ja identiteettiäni jo pitkään. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, välillä koko homma on mennyt vähän överiksi, ja haen vieläkin vähän tasapainoa liikunnan suhteen. Kehittävän ja kuluttavan liikunnan raja tuntuu itselläni olevan kuin veteen piirretty viiva – välillä on tosi vaikea tunnistaa, kummalla puolella mennään.

    ihana kamala liikunta

    Mitä sitten ylipäänsä treenailen? Tähän väliin on pakko ottaa pieni katsaus treenihistoriaani. Koen, että ensimmäinen käännepiste itselleni oli kuntosali- ja voimatreenien löytäminen noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen olin harrastanut lähinnä kestävyysurheilua ja ryhmäliikuntatunteja, mutta voimatreenit avasivat mulle täysin uuden maailman. Omaa kroppaani ei ole todellakaan luotu kestävyysurheiluun, mutta voimaa sen sijaan saan hankittua säännöllisellä (ja oikeanlaisella) treenaamisella suhteellisen kivuttomasti. Kun löysin voimatreenit, tunsin, että olin vihdoin löytänyt sen “oman juttuni”.

    Alkuun treenasin yksin kuntosalilla ja saavutin nopeasti hyviä tuloksia. Ymmärsin, että voimatreenilla saan muokattua kehoani huomattavasti tehokkaammin kuin pelkällä kestävyysurheilulla. Jäin koukkuun ja hankin yhä kunnianhimoisempia treeniohjelmia. Treenaaminen oli hyvin ulkonäkökeskeistä, mutta motivoiduin myös koko ajan kasvavista painoista sekä voima- ja energiatasoista.

    Seuraava käännepiste oli, kun löysin toiminnallisen treenaamisen. Ensimmäinen kosketukseni toiminnalliseen treenaamiseen tai cross trainingiin oli vielä Tampereella asuessani Polte. Tajusin, että voimatreeniä voi tehdä kovemmilla sykkeillä ja siten kasvattaa myös kestävyyttä itselleni mieluisalla tavalla, ei ainoastaan pitkillä ja tylsillä juoksulenkeillä. Vähän myöhemmin Helsinkiin muuttaessani löysin Training for Warriors -salin, mihin jäin täysin koukkuun, sillä kyseessä oli sopiva kombo tehokasta voima- ja kestävyystreeniä. Tässä vaiheessa fokus siirtyi ulkonäkökeskeisestä treenaamisesta enemmän suorituskeskeiseen treenaamiseen.

    Tuli kuitenkin piste, jolloin en enää kehittynyt, vaikka treenasin kovaa. Nostin maasta 100 kg, sprinttasin kevyesti, vedin viisi leukaa, 100 vatsalihasliikettä tai 20 punnerrusta tuosta vaan. Nyt ajateltuna olin pirun kovassa kunnossa, mutta tuolloin toki halusin vaan lisää ja turhauduin. Lisäksi tuli työpaikan vaihto ja TFW jäi, koska se ei ollut enää työmatkan varrella. Palasin taas omatoimisten kuntosalitreenien pariin, koska ryhmässä treenaaminen ahdisti kehitysvauhdin hidastuttua.

    ihana kamala liikunta

    Tuli seuraava käännepiste, jooga. Löysin joogan kunnolla käydessäni Esportilla ja sen jälkeen olen joogaillut monella eri salilla. Olin aikaisemminkin käynyt silloin tällöin joogassa, mutten ikinä kunnolla päässyt siihen kunnolla sisään. En vieläkään koe itseäni kunnon joogiksi, sillä en ole käynyt yhtäkään joogakurssia tai opiskellut joogan filosofiaa sen kummemmin. Taitavien ohjaajien avulla olen kuitenkin löytänyt joogan merkityksen itselleni, mikä on toimia tasapainona kaikelle muulle suorittamiselle. Jooga on opettanut mulle armollisuutta, rauhoittumista, hiljentymistä ja itseni hyväksymistä juuri siinä tilanteessa, missä nyt olen.

    Ajattelin vinkata vielä erikseen hyvistä joogasaleista ja -opeista, sillä joogassa jos missä ohjaajalla on väliä! Tosin jokainen hakee joogasta vähän eri asioita, joten mun suosikkiohjaaja ei välttämättä toimi sulle. Joogan myötä suhtautumiseni liikuntaan muuttui armollisemmaksi ja aloin kuunnella kehoani paremmin. Joogassa tykkään eniten rauhallisemmista muodoista, kuten yin- ja hatha-joogasta, sillä voima- ja kestävyyspuolta tulee treenattua muiden lajien kautta.

    Mistä päästäänkin viimeiseen käännepisteeseen, eli taitoon. Jonkin aikaa taas kuntosalilla treenattuani totesin, että pelkkä suoritus- ja ulkonäkökeskeinen liikunta ei saa mua enää motivoitumaan. Toki on hienoa nähdä tulosten parantuvan, mutta en jaksa enää käydä kuntosalilla kyykkäämässä monta kertaa viikossa vain, jotta saan parannettua ennätystäni muutamalla kilolla tai kehitettyä pakaraani pyöreämmäksi. Toki treenaan edelleen myös ulkonäöllisten tavoitteiden (kukapa meistä ei) vuoksi, mutta kaipasin jotain muutakin. Jotain, mistä saisin iloa ja onnistumisen fiiliksiä.

    Asiaa pohdittuani totesin, että haluan oppia uusia taitoja ja uusia lajeja. Muistatko mikä sai sut pienenä liikkumaan? Luultavasti se ei ollut kalorinkulutus tai sekunnin parannus juoksuennätykseen. Todennäköisemmin se oli liikkumisen ja oppimisen ilo ja ehkä kivat kaverit. Näitä asioita yritän nyt vaalia liikkuessani. Liikunnasta on tullut itselleni vuosien varrella niin suorituskeskeistä, että nämä asiat helposti unohtuvat. Tuijotetaan vain tuloskehitystä tai vyötärön senttejä ja unohdetaan kaikki se ilo ja hyvä olo, mitä liikunnasta itsestään voi saada – ei ainoastaan parempien tulosten myötä, vaan ylipäänsä.

    ihana kamala liikunta

    Tästä inspiroituneena aloitin viime syksynä crossfitin. Ajattelin, että siinä yhdistyvät kaikki rakastamani osa-alueet: voima, toiminnallinen treenaaminen, liikkuvuus, uudet taidot. Aika pian kuitenkin ymmärsin, että kyseessä on taas ihan liian suorituskeskeinen laji itselleni: tunneilla ei juuri opeteltu kaipaamiani uusia taitoja, vaan hikoiltiin sekuntien, kilojen ja suoritusmäärien perässä. Toki tämä riippuu paljon omasta asenteesta, mutta itseäni jatkuva mittaaminen ja suorittaminen rupeaa helposti ahdistamaan ja saa vaan vertailemaan omaa kehitystä muihin. Kun pari kertaa löysin itseni treenien jälkeen itkemässä omaa surkeuttani, totesin, ettei tää oo ihan mun laji – ainakaan juuri nyt.

    Tämä kevät onkin ollut nyt sitä oman suunnan hakemista. Mistään ei tunnu löytyvän paikkaa, joka vastaisi mun aika tiukoiksi käyneisiin toiveisiin 😀 Olen yhdistellyt itsenäisesti vähän eri juttuja, minkä takia kalenteri on ollut ammuttuna vähän turhankin täyteen. Taitopuolta olen kehittänyt akrobatiakurssilla, jonne ilmoittauduin kevääksi siskoni kanssa. Janican vinkistä löysin aika täydellisen treenipaikan Movement Centeriltä, mutta sijainti on itselleni huono, sillä tunnin treeniin saa varata kolme tuntia illasta. Joogassa olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti rauhoittamassa mieltäni. Kaiken lisäksi TFW avasi salin lähelle kotiani ja toimistoani, joten sijainti on vähän liiankin houkutteleva. Kävin testaamassa salia viime viikolla ja fiilis oli kuin olisin kotiin palannut parin vuoden jälkeen. TFW:n ryhmähengessä on edelleen jotain tosi maagista, mutta pelkään lankeavani taas samaan suoritusansaan, jos palaan sinne.

    Jotkut painiskelevat sen kanssa, että liikuttua tulee liian vähän, mutta mulla tilanne on vähän nurinkurinen. Painiskelen sen kanssa, kuinka paljon voin liikkua ilman, että rasitan itseäni liikaa. Pari kertaa pohjalla käyneenä tiedän kyllä suurinpiirtein rajani, mutta niin moni asia kiinnostaisi ja lisäksi arkiliikuntaakin tulee koiran omistajana ihan mukavasti. Kalenteri pakottaa priorisoimaan, mutten aina onnistu siinä kovin hyvin. Naurattaa, kuinka kirjoitin juuri siitä, ettei kaikessa voi olla hyvä ja että arjessa pitää priorisoida, mutta silti sorrun näihin ansoihin aina vaan uudestaan – kuvittelen, että kyllä mun aika riittää kaikkeen ja löydän itseni keskeltä todella kuluttavaa, minuuttiaikataulutettua arkea.

    Kuten huomaatte, liikunta on todella lähellä sydäntäni ja juttua riittäisi vaikka kuinka pitkään. Ehkä jätän tämän nyt kuitenkin tähän todeten, että tasapaino liikunnan suhteen on helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka koen tehneeni jo monta tärkeää oivallusta vuosien varrella, haen vieläkin vähän sitä omaa juttuani. Ennen kaikkea haluan sanoa, ettei liikunta todellakaan ole aina ilotulitusta ja endorfiinihumalaa, vaan välillä se on myös karvasta pettymystä, kadonnutta motivaatiota sekä nieltyjä kyyneliä. Ja se on ihan ok.

    Blogia voit seurata:

    Instagram
    Facebook
    Bloglovin
    Ota yhteyttä

    Teema
    Keho
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus