Hellitä vähän

    Pohjois-Toscana

    pohjois-toscana

    Heippa pitkästä aikaa! Blogi on jäänyt taas ikävästi muun elämän jalkoihin, mutta sellaista tää elämä on tällä hetkellä. Lomalle jääminen vaatii vielä pientä puristamista töissä ja kesä tuo mukanaan paljon ihania tapahtumia ja kohtaamisia, mikä tarkoittaa aika täyttää kalenteria. Kaiken lisäksi sain riesakseni kesäflunssan – stressistä johtuen luultavasti. Onneksi loma häämöttää neljän päivän päässä!

    Lomaa ennen kuitenkin takaisin edelliseen lomaan ja Toscanan maisemiin. Päätin nyt jakaa Toscana-osion kahteen, jotta en tee tästä liian suurta urakkaa itselleni. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään Pohjois-Toscanaan ja matkaamme Venetsiasta Toscanaan. Seuraavassa osassa päästään sitten (yllätysyllätys) Etelä-Toscanaan.

    Kuten Venetsia-postauksessa kirjoitin, noudimme vuokra-automme Venetsian lentokentältä ja lähdimme suuntaamaan kohti Toscanaa Veronan kautta. Matkalla ajoimme ohi yhdestä moottoritien liittymästä, joten päädyimme lopulta vähän pienemmille teille. Pienillä teillä toki näkee enemmän kuin motarilla, mutta tämä reitti ei ollut mikään erityisen upea maisemiltaan. Yksi vinkki vielä ajamiseen: Italiassa on tiemaksuja, jotka hoituvat niin, että otat motarille ajaessa koneesta lipukkeen ja syötät sen vastaavaan masiinaan motarilta poistuessa. Kone laskee summan ja sen voi maksaa myös kortilla, jos valitsee korttimaksukaistan.

    Veronassa pysähdyimme vain ohikulkumatkalla kohti Modenaa ja hyvä niin, sillä en erityisemmin syttynyt Veronalle. En edes tiedä miksi – ehkä Venetsia oli vaan niin oma maailmansa, että Verona tuntui vähän tylsältä. Kaupunki ei ollut söpö pikkukaupunki, muttei siellä oikein nähtävääkään ollut. Nähtävyyksistä kävimme katsomassa Arenan, Julian parvekkeen sekä keskustan torit ja aukiot. Opin, että Julian parvekkeen alla kuuluu käydä puristamassa Julia-patsaan tissiä (don’t ask me why). Söimme lounasta ja päätimme jatkaa matkaa.

    Suunnitelmissa oli käydä katsomassa Modena, mutta tässä vaiheessa kello näytti sen verran, että suuntasimme kohti kauppaa ja seuraavaa majapaikkaa Modenan eteläpuolella. Tämä majapaikka oli vähän korkeammalla ja tie sinne aikamoista pientä vuoristotietä – mutta maisemat olivat sen arvoiset!

    Sääennusteet näyttivät kylmää ja sateista, joten jouduttiin miettimään seuraavan päivän suunnitelmia uusiksi. Päätimme käydä Maranellon Ferrari-museossa ja Leonardin balsamico-tilalla. Tilan bongasin TripAdvisorista ja ajoimme paikalle ilman varausta, mutta saimme silti lyhyen kierroksen ilmaiseksi. Kierroksella kuulimme balsamicon valmistuksesta ja saimme maistaa 30- ja 150-vuotiaita balsamicoja! Mukaan tarttui toki myös tuliaisia tilan myymälästä 🙂 Ihana paikka, suosittelen!

    Balsamico-tilan jälkeen lähdimme vihdoin kohti “virallista Toscanaa”, eli Firenzeä. Alunperin olisin halunnut valita jonkin pienemmän maisemareitin, mutta kelin takia valitsimme moottoritien. Eikä sekään ollut huono vaihtoehto, sillä moottoritie Modenan ja Firentzen välillä tarjosi kauniita vuoristomaisemia ja tunnelia tunnelin perään! Seuraavan yön olin varannut Luccan läheltä, jälleen vuorilta keskeltä ei mitään. Emme siis menneet Firentzeen asti, vaan jatkoimme Luccan suuntaan, jossa vihdoin avautuvat ne “toscanamaiset” maisemat, joista olin haaveillut.

    Tämä Lucan majapaikka oli ehkä oma lempparini, pikkuruinen oliiviöljytila upein maisemin! Itse huone oli todella pelkisetty, mutta tyylikkäästi ja maatilan henkeen sopivasti sisustettu. Samassa paikassa järjestetään myös kokkauskursseja ja jopa häitä – tosin aika intiimit häät saa olla, sillä sen verran tiiviit tilat ovat. Tie perille on todella kapea, joten se kannattaa huomioida. Meidän matalahkolla autolla meinasi olla vähän haasteita näillä pienillä vuoristoteillä.

    Illalla käytiin vielä tutustumassa Luccaan, joka on paksujen muurien ympäröimä pikkukaupunki. En tiedä johtuiko harmaasta ja koleasta säästä, mutta Luccakaan ei erityisesti säväyttänyt. Kuulostan nyt kamalan nirsolta, mutta meidän reissulla ne kauneimmat kaupungit osuivat jälkimmäiselle puolelle, eli niitä on vielä tulossa! Syötiin illallinen Piazza Amfiteatrolla, jossa on paljon terasseja ja ravintoloita. Ehkä vähän turistimeininkiä, mutta itse ainakin tykkäsin ravintolasta, jonka valitsimme sattumanvaraisesti, Osteria Parlasciosta. Terassilla sai vain vähän hytistä näillä keleillä lämpölampuista huolimatta. Lopuksi kävimme kävelemässä muurin päällä, jossa siis kulkee leveät puistomaiset kävelytiet.

    Seuraava päivä olikin jo reissun viides, eli puolivälissä mennään. Suuntasimme auton kohti Pisaa, sillä olihan se kuuluisa torni nähtävä. Pisaan osui reissumme kamalin keli, eli vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Ei oikein huvittanut tutustua kaupunkiin litimärkänä, joten meidän visiitti jäi hyvin lyhyeksi. Pisassa iski ensimmäisen kerran turistiahdistus, kun tornin ympärillä pyöri kaupustelijoita ja ihmiset poseerasivat hölmöissä asennoissa kuvia ottamassa. En siis kutsuisi Pisaa siis meidän reissun kohokohdaksi.

    Pisasta lähdimme pikkuteitä kohti San Gimignanoa. Jätän sen esittelyn kuitenkin seuraavaan osaan 🙂 Jos tuli kysyttävää näistä kohteista, niin vastaan mielelläni!

    Teema
    Matkustus
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Viehättävä Venetsia

    viehättävä venetsia

    Noniin, nyt päästään Italia-reissun kimppuun! Ajattelin jakaa reissujutut ainakin kolmeen: Venetsiaan, Toscanaan ja Roomaan. Voi olla, että Toscanasta riittää juttua useamman osan verran, mutta sen näkee sitten 🙂 Joka tapauksessa ensimmäisenä on vuorossa Venetsia, joka oli itselleni positiivinen yllätys. Olin kuvitellut Venetsian järkyttäväksi turistiloukuksi, mutta keväinen Venetsia osoittautui kaikessa outoudessaan oikein viehättäväksi paikaksi.

    Me lennettiin Venetsiaan Norwegianin suoralla lennolla Helsingistä. Ensimmäinen vinkki: liikkumista varten kannattaa ostaa lentokentältä vierailun pituinen matkapassi (sisältää sekä bussit että vesibussit, 48h maksoi 30€). Me tehtiin eka virhe tässä kohtaa ja hypättiin kalliimpaan lentokenttäbussiin, mistä maksettiin turhaan 8 €/hlö, vaikka samalla passilla olisi päässyt paikallisbussilla. Matka lentokentältä Piazzale Romalle kestää paikallisbussillakin alle puoli tuntia, eikä ruuhkia ollut.

    Piazzale Roma onkin viimeinen paikka, mihin autolla pääsee, ja tästä eteenpäin Venetsiassa pääsee liikkumaan ainoastaan vesi- tai kävelyreittejä. Ehkä juuri autojen ja autoteiden puuttuminen on se, mikä tekee Venetsiasta niin ihmeellisen. Käsittämätöntä, että rakennusten ulko-ovilta pitää hypätä veneeseen teiden sijaan! Puhumattakaan siitä, miten tällainen paikka on onnistuttu rakentamaan liejun ja paalujen päälle?

    Venetsia on kallis, etenkin majoituksen suhteen. Kuulemma vain pieni osa turisteista jää yöksi Venetsiaan, minkä ymmärrän, kun katsoo yöpaikkojen hintatasoa. Budjettivaihtoehto on majoittua mantereen puolelle, mikä varmasti toimii myös hyvin nopeiden yhteyksien ansiosta. Katselin pitkään hotelleja ja päädyin lopulta varaamaan (tämänkin) majoituksen Airbnb:n kautta. B&B Laguna 724 oli aivan ihana paikka, vaikka olikin meidän reissun kallein yöpaikka.

    Meidän majapaikka sijaitsi vähän syrjemmässä, sillä pelkäsin keskustan olevan pelkkää turistihälinää. Sijainti oli lopulta oikein ihana, sillä Castellon alueella on Venetsian suurin (ja ainoa?) puistoalue ja kaduilla kuvauksellisesti roikkuvat pyykit kertovat myös paikallisten asuvan täällä. Silti keskustaan Piazza San Marcolle kävelee vartissa. Ylipäänsä etäisyydet Venetsiassa olivat paljon lyhyempiä kuin etukäteen kuvittelin, ja me käveltiin Venetsia päästä päähän parissa tunnissa.

    Paras tapa liikkua Venetsiassa on omat jalat, ja vesibussit tulevat hyvänä kakkosena. Toki gondoliajelu kuuluu myös jokaisen turistin todo-listalle, mutta meitä ei huvittanut maksaa 80€ puolen tunnin ajelusta. Meillä oli yksi kokonainen päivä aika tutustua Venetsiaan ja lähdettiin vaan tallustelemaan yli sadan saaren rykelmää ympäriinsä. Yllätyksekseni turistirysä ei haitannut pahemmin muualla kuin Piazza San Marcolla. Pysähdyttiin tietysti Aperolille ja syötiin jätskiä aivan ihanalla aukiolla Campo S. Giacomo dell’Oriolla.

    Ei otettu stressiä nähtävyyksistä, mutta niitä tuli vastaan ihan itsestään. Pyhän Markuksen aukion ja tuomiokirkon lisäksi Huokausten silta, Rialton silta ja kalatori sekä monet palatsit on helppo löytää, kun seuraa Canal Grandea. Myös vesibussit kulkevat tätä maailman kauneinta “katua” pitkin, jos jalka painaa 🙂

    Kun oltiin parissa tunnissa päädytty jo Venetsian toiseen päähän, päätettiin hypätä vesibussiin ja lähteä läheiselle Muranon saarelle lounaalle. Kuulemma myös Burano on upea saari värikkäine taloineen, mutta sinne venematkaa olisi ollut vähän enemmän. Murano oli ihan kiva, muttei mun mielestä mitenkään pakollinen kohde päivävisiitille. Saari elää edelleen lasista, mikä näkyy lukuisina lasiesinekauppoina.

    Ruuasta vielä – Venetsiassa kannattaa syödä kalaa ja mereneläviä, mikäli ne kuuluvat ruokavalioosi. Me valittiin illallispaikka TripAdvisorista, ja Osteria Al Vecio Forno osoittautui ihan ok paikaksi. Omistaja Luca oli huikea tyyppi, mutta oma ruokani oli ehkä pieni pettymys ja paikka olisi voinut olla tunnelmallisempi. Odotin myös italialaiselta risotolta paljon, mutta ekan myöhäisillan seafood risotto lähikuppilassa oli reissun ylivoimaisesti hirvein ateria 😀 Turistiansoja on siis paljon, mutta varmasti myös hyviä ravintoloita, kun vaan jaksaa etsiä ja kysyä suosituksia. Luin myös etukäteen vinkin, että viinibaareissa, eli bacaroissa, hintataso on edullisempi, ja näin todella on. Lasin viiniä saa parhaimmillaan 2,5 eurolla – taas yksi syy lisää matkustaa Venetsiaan!

    Kaiken kaikkiaan Venetsiasta jäi kiva fiilis – tosin reissun eka kohde ja upea sää saattoivat vaikuttaa mielikuvaan. Turisteista vaahdotaan ehkä vähän liikaa, sillä Roomassa oli mun mielestä paljon pahemmat turistirysät. Meillä oli hyvä ajankohta vierailla, sillä Venetsian haju oli vielä hyvin siedettävä (vaikkakin omaperäinen). Olen tyytyväinen, että Venetsia tuli nähtyä, sillä eihän tällaista kaupunkia nyt ole missään muualla maailmassa! Toki Venetsialla on myös surulliset puolensa, kuten homeongelmat ja tulvat, minkä vuoksi Venetsian väkimäärä vähenee vähenemistään, ja kaupunki uhkaa jäädä pelkästään turistien vierailukohteeksi.

    Venetsia-vierailun jälkeen noudettiin auto lentokentältä ja lähdettiin ajamaan kohti Toscanaa. Sinne siis seuraavaksi! 🙂

    Teema
    Matkustus
    Keskustelu
    Jaa tämä postaus

    Hidastetaanko vähän?

    hidastetaanko vähän

    Töitä vähintään ysistä viiteen, salille neljä kertaa viikossa. Milon kanssa lenkille aamulla ja illalla. Kaupassa pitäisi käydä ja prepata terveelliset ja ympäristöystävälliset ruuat. Instagramiin pitäisi postata vähintään joka toinen päivä tai algoritmit ei tykkää. Mites se blogi, sitäkin pitäisi päivittää? Jos näkisi kavereita sitten ensi viikolla. Ja vitsi, kun pitäisi siivotakin…

    Kiireestä ja tehokkuudesta on tullut aikamme status-symboleita. Jokainen bosslady (sana, jota vihaan) tekee pitkää päivää unelmiensa eteen ja takoo, kun rauta on kuuma. Elämän tahti tuntuu vain kiihtyvän, mitä kuvaa hyvin se, että odotan ensi vuonna häämöttäviä 30-vuotissynttäreitäni kauhulla: mähän oon jo niin hirveän vanha, eihän tässä ehdi enää saavuttamaan yhtään mitään?

    Tämä minutes.fin Instagram-postaus kuvasi hyvin viime aikaista ahdistustani. Me eletään yhteiskunnassa, jossa kaikki pitäisi saada nopeasti, halvalla, helposti ja hauskasti. Oli kyse sitten pikaruuasta, pikamuodista, pikadieeteistä, urakuvioista tai jopa ihmissuhteista. Odotamme, että kaikki pitäisi saada nyt ja heti. Jos jonkin asian eteen pitääkin kohdata ikäviä asioita tai tehdä enemmän työtä, turhaudumme ja masennumme, jopa luovutamme. Tätä ilmiötä tuskin helpottaa some, jossa näemme vain ne huippuhetket, emmekä sitä kaikkea työtä, minkä se vaatii.

    On sanomattakin selvää, että usein ne asiat, joiden eteen näemme vähän enemmän vaivaa, tuovat meille kuitenkin enemmän, tai ainakin kestävämpää, iloa ja täyttymystä. Meillä vaan on käsittämätön kiire saavuttaa näitä asioita sen sijaan, että antaisimme prosessille aikaa. Hyvä esimerkki omasta elämästäni on se, että oon ollut työelämässä täysipäiväisesti alle viisi vuotta ja sitä on todennäköisesti jäljellä lähes 40 vuotta. Silti koen, että mun pitäisi painaa duunia nyt, koska jos en nyt heti menesty työssäni tai perusta omaa yritystä, niin kohta on liian myöhäistä.

    Oon taas viime aikoina turhautunut tähän omaan malttamattomuuteeni. Miksi pitää olla niin hirveä kiire? Miksi kaikkea pitää suorittaa samaan aikaan? Miksi joka asiassa pitäisi kehittyä ihan koko ajan? Kiireessä mua ahdistaa eniten se, että aika tuntuu juoksevan ohi ihan huomaamatta. Viikot ja kuukaudet ovat yhtä puuroa ja jos joku kysyy mitä tein pari viikkoa sitten, en osaa vastata katsomatta kalenteriin. Vaikka tykkään arjestani, en halua sen olevan harmaata mössöä vailla ihania hetkiä ja muistoja.

    Päätin tehdä asialle jotain ja varasin tälle viikonlopulle matalan kynnyksen cityretriitin. Kuusi tuntia joogaa, rentoutumista ja itsetutkiskelua antoi sen mitä toivoinkin, eli etäisyyttä omaan oravanpyörääni. Päätin, että haluan tämän olotilan pysyvän ja arkeeni lisää läsnäoloa ja tilaa. Tilaa spontaaneille ideoille, tilaa rakkaille ihmisille, tilaa itseilmaisulle ja asioille, jotka tuovat iloa. Hidastaminen ei tarkoita laiskottelua, vaan sitä, että hyväksyy tiettyjen asioiden vievän aikaa. Ja hyväksyy myös sen, ettei kaikkea voi tehdä täysiä samaan aikaan, jos haluaa elää muutakin kuin sitä ohikiitävää arkea.

    Oon tämän uuden blogini kanssa päättänyt, että teen mahdolliset yhteistyöt vain tarkkaan valittujen yritysten kanssa, joiden arvomaailma vastaa täysin omaani. Yksi näistä on suomalainen Népra, josta oon maininnut aikaisemminkin täällä blogissa. Népran arvot – holistinen, minimalistinen ja eettinen – kun eivät voisi olla paljon yhteensopivampia omieni kanssa.

    Népran vaatteet eivät ole halpoja ja siihen on syynsä. Kyseessä ei ole pikamuoti, jonka oletat kestävän korkeintaan yhden kesän tai talven. Népran vaatteet ovat ajattomia, monikäyttöisiä ja kestäviä. Tuotantoketju on läpinäkyvä, joten tiedät oikeasti, kuka vaatteesi tekee ja mistä niiden kangas tulee. Puhumattakaan suomalaisten yrittäjien ja vaatesuunnittelun tukemisesta!

    Népran Phobos-bomberi* ja Yed-joggersit* lanseerattiin teemalla slow life, slow fashion. Ootko huomannut, että kaupoissa vaihtuu mallistot nykyään joka viikko eikä joka sesonki? Ja että vaatteista tehdään tahallaan huonolaatuisia, jotta pian pitäisi ostaa taas uutta? Népra haluaa tehdä asioita uudella tavalla ja valmistaa sesongittomia vaatteita, jotka valmistuvat sitten, kun suunnittelija ja valmistajat ovat tyytyväisiä vaatteen laatuun. Vaatteet on tehty kestämään aikaa ja trendejä. Jos nämä teemat kiinnostavat, suosittelen tutustumaan Népran blogiin.

    Itseltäni löytyvät bomberin ja joggersien lisäksi kaunis Venus-toppi* ja tässä postauksessa näkyvät Juno Longsleeve sekä Népran klassikot, eli Terra Tightsit. Kaikki tuotteet ovat toimineet kovassakin treenissä ja kestäneet useamman pesun virheettöminä. Kangas tuntuu iholla mukavalta, kestävältä ja laadukkaalta, ja Néprat päällä on vaan poikkeuksellisen hyvä fiilis olla, ulkoilla ja treenata 🙂

    Myös Népralla ollaan hitaamman ja tiedostavamman arjen puolestapuhujia, joten oli helppo yhdistää näitä symboloivat vaatteet osaksi itselle ajankohtaista aihetta. Oon aikaisemmin kirjoittanut vastuullisempien vaatevalintojen puolesta ja on upeaa, että parempien valintojen tekeminen tehdään koko ajan meille tavallisille kuluttajille helpommaksi ja helpommaksi. Kaikki Népran tuotteet löydät täältä.

    Millä tavoin sä voisit hidastaa vähän?

    *tuotteet saatu yhteistössä Népran kanssa

    Keskustelu
    Jaa tämä postaus